A GENTLE CREATURE

Ohjaaja: Sergei Loznitsa

Maa: Ranska, Saksa, Liettua, Alankomaat

Vuosi: 2017

Kesto: 143 min

Kielet: venäjä / tekstitetty englanniksi

Alkup. nimi: Кроткая (Krotkaya)

Kategoria: , ,

Elokuva saa nimensä Fjodor Dostojevskin ”fantastisesta kertomuksesta” Lempeä luonne, mutta juonen tasolla yhteys Dostojevskin avioliittokuvaukseen jää siihen, että molempien päähenkilö on nimettömäksi jäävä nainen.

Naisesta (roolissa upea Vasilina Makovtseva) kerrotaan tuskin mitään. Hänen miehensä kärsii vankeusrangaistusta kaukaisessa vankilassa, naisen mukaan syyttömänä. Koska lähetykset palaavat takaisin ilman selitystä, nainen lähtee toiselle puolen Venäjää selvittämään miehensä kohtaloa. Hän päätyy omituiseen pikkukaupunkiin, “vyöhykkeelle”, jossa kaikki tuntuu kiertyvän luoksepääsemättömän vankilan ympärille. Alkaa epätoivoinen yritys päästä miehen luo.

Kehämäisestä juonesta ja groteskista sivuhenkilöiden kaartista muodostuu säälimätön muotokuva Neuvostoliiton jälkeensä jättämästä henkisestä ja aineellisesta ruosteläjästä. Elokuva pommittaa katsojaa moninaisilla kirjallisilla assosiaatioilla. Venäläinen kriittinen traditio ja pienen ihmisen paatos ovat läsnä, mutta pohjimmiltaan kysymys ei ole realistisesta yhteiskuntakritiikistä eikä ainoastaan Putinin Venäjästä, vaikka monet sen ulkoiset tunnusmerkit pistävätkin silmään. Dokumentaarisen pinnan alla kulkee alitajuinen pohjavirta. Kuin painajaisessa katsojaa piinaa aavistus edessä väistämättä odottavasta katastrofista. Ja tuleehan se sieltä.

Lauri Piispa