Tunisialaisen Mehdi Barsaouin viime vuosien festivaalikierroksella huomiota ja palkintoja kerännyt avioliittodraama A Son saattaa tuoda mieleen iranilaisen Asghar Farhadin vastaavat maineteokset. Yksitoistavuotiaan Aziz-pojan onnettomuusoperaation laukaiseva tapahtumainkulku on kuitenkin Farhadinkin elokuvia hengittävämpää, selityksiä välttävää työtä.
Aziz tarvitsee maksasiirrännäisen loukkaannuttuaan vakavasti terroristi-iskussa perhelomalla. Eletään Tunisiasta käynnistyneen historiallisen arabikevään 2011 taitekohdan jälkeisessä levottomassa tilanteessa. ”Hiljaisen taitava” Sami Bouajila nähdään elämänsä roolissa tuskaisena isänä, joka haluaa säilyttää poikansa hengen. Hän törmää modernisoituvan mutta konservatiivisen yhteiskunnan vaatimuksiin sairaanhoidossa ja jopa nuorten poikien laajenneeseen elinkauppaan.
Barsaouin ilmavasti etenevä esikoispitkä siirtyy sairaalan steriileistä miljöistä toistuvasti kaduille tai avariin hiekka-aavikkomaisemiin, jotka Antoine Hébérlen cinemascope-kuvaus hienosti tallentaa. A Son liikkuu samalla puhuttelevasti yksityisestä yleiseen kertomalla paljon niin miehen kuin naisenkin vanhemmuuden kriisistä sekä patriarkaalisen arabikulttuurin tabuista, kuten uskottomuudesta.
Mehdi M. Barsaoui (s. 1984 Tunisissa) kuuluu arabikevään jälkeen nousseen uuden tunisialaisen elokuvan toivoihin. Hän sai mediakoulutuksensa ensin Tunisissa, mutta valmistui DAMSista Italian Bolognassa. Vuodesta 2010 alkaen hän on hankkinut kokemusta ennen kaikkea leikkaajana, mutta myös neljän lyhytfilmin (joista kolme viimeistä Italiassa) käsikirjoittaja-ohjaajana. Barsaoiu on todennut, että A Sonin haavoitettujen ja nöyryytettyjen isän ja äidin identiteettikriisit peilaavat nyky-Tunisiaa – ovat hieman kuin allegorioita maan tilanteesta. (Timo Malmi)