Sakari Toiviainen on määritellyt Straubin ja Huillet’n elokuvan seuraavasti: ”Dokumentti musiikista ja muusikoista, musiikin tekemisestä ja musiikin soittamisesta, ja samalla fiktiivinen elämäkerta, perhetarina ja rakkaustarina, kuvaus säveltäjän taistelusta ja taiteen tekemisen ehdoista, siis väistämättä yhteiskunnallinen ja poliittinen elokuva.” (Filmihullu 6/05)
Straub on itse kertonut käyttäneensä musiikkia elokuvassaan ”raaka-aineena”, ei siis säestyksenä tai kommentaarina. Kyse on kuitenkin pohjimmiltaan fiktioelokuvasta, sillä säveltäjä Johann Sebastian Bachin toinen vaimo ei koskaan kirjoittanut muistelmiaan eikä Bachin elämästä ole muutenkaan hänen musiikkinsa lisäksi jäljellä kuin kourallinen satunnaista aineistoa.
Elokuva alkaa leskeksi jääneen Bachin ja Anna Magdalenan häistä ja päättyy säveltäjän sokeutumiseen ja kuolemaan käsitellen välissä, vaimon monotonisesti mutta hellästi kertomana, säveltäjän tärkeimpiä elämänvaiheita työstä ja rahahuolista perhe-elämään ja yhteenottoihin vallanpitäjien kanssa, sairauksiin ja kuolemaan. Draamallisen kaaren vetää yhteen elokuvan läpileikkaavana johtolankana kuultava Bachin sielua hivelevä musiikki. (Lauri Timonen)