ANNA

Ohjaaja: Jörn Donner

Maa: Suomi, Ruotsi

Vuosi: 1970

Kesto: 1.22

Kielet: ruotsi

Alkup. nimi: Anna / tekstitetty suomeksi

Kategoria: , , , ,

Yhteistyössä YLE AREENA

KATSO ELOKUVA

Synnytysanestesian ongelmista juuri väitellyt narkoosilääkäri Anna Kivi (Harriet Andersson) siirtyy kesäksi Turun saariston huvilaansa Liisa-tyttärensä ja kotiapulaisensa Helenan kanssa. Anna tutustuu kesämökkinaapuriinsa, alkoholisoituneeseen entiseen kansanedustajaan Kalle Koivuun (Tapio Rautavaara), jonka Veikko-pojan ja Helenan välillä kipinöi. Vuosia sitten eronnut ja töihinsä hukuttautuva Anna odottaa Arvo-nimisen miesystävänsä saapumista, mutta ambivalentti suhde tuskin riittää pelastusrenkaaksi edessä häämöttävältä uupumukselta.

Jörn Donnerin Anna (1970) edusti aikalaisyleisölle ohjaajan vakavoitumista pinnallisempien seksielokuvien jälkeen, mutta sen Antonionia ja Bergmania sekoittava saaristolaismelankolia jäi monien mielestä kuitenkin valitettavan ulkokohtaiseksi. Toisaalta kauniissa ja pohdiskelevassa Annassa on hienon elokuvan aineksia.

Kustavissa kuvattu elokuva tuo erityisesti mieleen alueen kuuluisimman taiteilijan, Volter Kilven ja hänen suurromaaninsa Alastalon salissa (1933). Tajunnanvirtaa ja merisymboliikkaa hyödyntävä Anna kääntyykin kilpimäisesti sisäisiin kamareihin ulkoisen tapahtumattomuuden äärellä. Muinoin kodikkaalta tuntunut mielen meri käy vieraaksi ja ahtaaksi, kun nukuttamisen ammattilaisen näennäisen täyteen elämään ei enää mahdu mitään. (Ilpo Hirvonen)