BETONIYÖ

Ohjaaja: Pirjo Honkasalo

Maa: Suomi, Ruotsi, Tanska

Vuosi: 2013

Kesto: 1.36

Kielet: suomi / tekstitys englanniksi

Alkup. nimi: Betoniyö

Kategoria: ,

Ilkka (Jari Virman) on joutumassa vankilaan. Hänen äitinsä (Anneli Karppinen) pyytää pikkuveli Simoa (Johannes Brotherus) katsomaan isonveljen perään. He viettävät yön yhdessä. Sen aikana Simo imee itseensä ihailemansa humalaisen isonveljen kyynisyyden ja tekee omia sekavia tunteitaan pelästyttyään jotakin peruuttamatonta.

Peter Flinckenbergin (mm. Tyhjiö, 2018) visuaalisesti häikäisevän kaunista kuvausta on suorastaan ilo katsella. Äänimaailma on vähintään yhtä harkittu. Musiikin käytössä korkeakulttuuri yhdistyy karaokeklassikoihin ja elokuvassa kuullaan niin Giovanni Battistaa kuin Carolaakin (”Jos tuulelta siivet saisin”). Näyttelijöiden kasvot ovat hienoja ja fotogeenisiä.

Pirkko Saision romaanissaan kuvaaman helleyön on korvannut sateisten päivien jälkeinen märkä, tihkusateinen maailma. Helsingin lähiöistä ja keskustasta on luotu omaperäinen universumi, jossa ihmisen arvaamattomuus ja kaaos näyttävät lohduttomilta; kosmos, jossa kusikin virtaa spurgun lahkeista runollisesti. Klassinen musiikki säestää koruttomia tapahtumia. Kauneus kietoutuu rumuuteen, unien maailmat sekoittuvat valveeseen. Teemana ovat niin syrjäytyminen kuin homofobiakin.

”Naiset tykkää kun niitä lyö”, Ilkka sanoo. ”Kukaan ei ole sellaista ihmistä vahvempi, joka ei enää toivo. Ainoa asia, mitä maailmassa pitää pelätä, on toivo… Kun ihminen on vapaa toivosta, niin se on vapaa kaikesta.” Saision vuonna 1981 kirjoittama ”ahdistava kuvaus syrjäytyvistä pojista” on saatu näyttämään suorastaan kauniilta. Tämä on elokuva, jonka jokaisen ihmisyydestä kiinnostuneen kuuluisi ainakin kerran nähdä. (JN)