Kroatialainen elokuvaohjaaja Veljko Vidak vietti taannoin yli vuoden Karkkilassa ja dokumentoi vaihe vaiheelta, kuinka paikalliselle tehdasalueelle kasvoi uusi kulttuurikeidas, Aki Kaurismäen ja kirjailija Mika Lätin perustama, suursuosion ja kulttimaineen nopeasti saavuttanut elokuvateatteri Kino Laika.
Lopputulos kasvaa kuitenkin osiensa summaa suuremmaksi, kokonaisen lämminhenkisen yhteisön – autenttisen kaurismäkeläisen satumaan ja (elämän)taiteilijakollektiivin – koskettavaksi, omalla viehättävällä tavallaan kauas nykyajan kauhuista pudonneeksi runolliseksi kuvaelmaksi, jossa ihmisillä on edelleen aikaa hoitaa hevosiaan, korjata Cadillacejaan, polttaa filosofinen piipullinen shakkilaudan äärellä tai takoa muutama kierros biljardia jukeboksin liepeillä.
Seuraamme elokuvasalin valmistumisen ohella myös Kaurismäen teoksista välittyvien arvojen ja maailmankuvan toteutumista jokapäiväisessä arjessa. Ääneen pääsevät maestron itsensä lisäksi ystävät ja kylänmiehet, monikymmenvuotiset yhteistyökumppanit ja nuoremmat kollegat, mutta dokumentin todellista pääroolia näyttelee turmeltumattoman viattomuuden viimeisenä saarekkeena – eräänlaisena Innisfreen ja Brigadoonin liki laittomana rakkauslapsena – näyttäytyvä Karkkila, solisevien vetten, vehreiden metsien ja usvaisten peltomaisemien muodostama persoonallisen paratiisin laitimmainen kaistale, jossa koirat kulkevat yhä vapaana, olut virtaa viileänä ja luovuus synnyttää lisää luovuutta.
Lauri Timonen