André Bonzelin ensimmäinen itsenäinen ohjaustyö on henkilökohtainen muistelmateos, jossa vanhoista kotielokuvista piirtyy sirpaleinen omakuva sekä mosaiikki menneistä elämistä. Kollaasielokuva koostuu pelkästään arkistomateriaalista, jota jäsentää Bonzelin ensimmäisen persoonan kertojaääni sekä Benjamin Biolayn säveltämä kaunis musiikki. Bonzel kertoo lapsena innostuneensa tavallisten ihmisten kaitafilmien keräämisestä. Muiden ihmisten kotielokuvissa näkyi vieraalta tuntuvia kuvia perheonnesta. Rivieralla kesäpäiviä viettävän tytön kuvissa välkkyy yhä jotakin tavoittamatonta. Kun Bonzelin etäinen sukulainen kuolee, hän saa käsiinsä suuren määrän kaitafilmejä. Ennennäkemättömät kuvat ohjaajan sukuhistoriasta nostavat esiin uusia näkökulmia omaan menneisyyteen.
Elokuva on henkilökohtainen, mutta muistin ja menneisyyden temaattisen kentän kollaasimainen jäsentäminen kutsuu katsojan elokuvan merkityksien luomisprosessiin. Kokonaisuudessaan elokuva ilmentää yleisinhimillistä tarvetta ymmärtää menneisyyttä ja nähdä merkityksiä sen palasissa. Lisäksi siitä sikiää laajempia mietteitä elokuvasta muistin muovaajana. Valkokankaalla välkkyvissä aaveissa näemme menneitä elämiä ja rakkauksia. Heitä katsomalla mekin kenties pyrimme lunastamaan oman paikkamme tulevissa historioissa, joiden aaveiksi itse tulemme.
Ilpo Hirvonen