Leonard Cohenin karheanpehmeä, viskinmatala, elämän karikoilla höystetty, kohtalon ala- ja ylämäet kokenut runoilijaääni saattelee elokuvaa tavalla, joka saa pohtimaan uudelleen seksiä, masennusta, kuolemaa ja totuutta naisista. Kuka oli todella tämä Cohen-niminen monilahjakkuus Kanadasta, josta Rainer Werner Fassbinder ja Robert Altman olivat jo 70-luvulla innoissaan?
Hallelujah-musiikkidokumentti sekoittaa kaikkea tyyliin, joka lähenee runoutta: hienoja fotoja, anekdootteja vyöryttäviä kollegoita, äänityksiä, haastatteluja ja matkakuvaa. Vaikka keskiössä on Hallelujah-kappale, rönsyilee elokuva Cohenin henkilökohtaiseen elämään, juutalaisuuden merkityksiin ja zenbuddhalaiseen paastoon Kalifornian vuorilla.
Ydinkysymys on, kuinka ikoninen kappale Hallelujah – josta kuullaan monta eri tulkintaa – on syntynyt, ja mitä sille on sittemmin tehty. Minkälaisia muodonmuutoksia kappale on käynyt läpi, kun se on mankeloitu populaariviihteen kautta Shrekin ”kiltistä versiosta” ja Watchmenin rakastelukappaleesta aina Idolsin pateettisimpiin tulkintoihin ja katusoittajien sentimentaalisiin melodioihin?
Vaikkei Hallelujah ole mikään musiikkidokumentin muodon hurja uudistaja, on se silti jo tarinoillaankin varsinainen aarrearkku Cohenia diggaileville hyvän musiikin ystäville. Bob Dylankin liittyy kuvioihin, kuten myös nuorena nukkunut Jeff Buckley.
Joonas Nykänen