Jos on nähnyt Nousun (Voshoždenije, 1977), Larisa Šepitkon jäänkirkkaan vision sodan uhrien Golgatasta, Loznitsan In the Fog näyttäytyy sen rinnakkaisteoksena. Samankaltaisuus ei ole sattumaa; molemmat tarinat on alkujaan kertonut valkovenäläinen kirjailija Vasil Bykaǔ (1924–2003). Tapahtumapaikka ja -aika on sama, Valko-Venäjä 1942. Saksalaismiehittäjät pitävät julmaa kuria, partisaanit piileskelevät metsissä ja heille apua tarjoavat siviilit ovat kuolemanvaarassa. Sietämättömissä olosuhteissa monen tahto murtuu apatiaksi, mutta molempien kertomusten päähenkilöt löytävät moraalisen selkärankansa ja toimivat, kuten ihminen jaloimmillaan kykenee.
Loznitsan teos hengittää epätoivoa ja vaaraa, suorastaan lemuaa hieltä ja mudalta ja vetää äänimaailmallaan katsojan mukaan metsän siimekseen. Sušenko, saksalaisten vangitsema ja sitten vapauttama mies, olisi mieluummin mennyt köyden jatkeeksi. Nyt häntä epäillään miehittäjän kätyriksi, jota partisaanit ilmaantuvat noutamaan. Elokuvan hiljalleen auki kiertyvä rakenne paljastaa henkilöistä ja tapahtumista vähän kerrallaan tehden rauhallisesti selväksi ensin tilanteen, sitten sen tosiasian, että eli miten eli, lopussa odottaa kuolema. Loznitsa käsittelee raskasta aihettaan samalla hartaudella kuin neuvostoelokuvan kuusikymmenlukulaiset, kauniina kunnianosoituksena palavasydämisille edeltäjilleen.
Mia Öhman