Sodankylän paraatipaikalla nähdään Victor Sjöströmin (1879–1960) tänä vuonna 110-vuotisjuhlaansa viettävä Ingeborg Holm (1913), ”naisen kohtalon kautta hahmotettu sosiaalinen läpileikkaus, jota parempaa elokuvaa ei tehty tuolla hetkellä missään maailmassa” (Peter von Bagh). Ruotsalaisen filmitaiteen varhaisen suuruudenkauden avauselokuva oli humaanina teatterimiehenä aiemmin meritoituneen Sjöströmin läpimurto ja ensimmäinen täysosuma, mutta syntyi sattumanvaraisesti.
Juoni – varo paljastuksia! – etenee seuraavasti: Nuori kolmen lapsen äiti Ingeborg Holm (Hilda Borgström) tekee puolisoineen tulevaisuudensuunnitelmia. Pankki on myöntänyt heille lainan siirtomaatavarakaupan perustamiseen, ja elämän kulkua leimaa seesteinen sopusointu, kunnes aviomies saa verensyöksyn ja kuolee. Apulaisen petokset ajavat liikkeen konkurssiin, ja tyhjän päälle jäävä Ingeborg sairastuu, joutuu luovuttamaan lapsensa kasvatuskoteihin ja päätyy vaivaistaloon. Pienen tyttärensä sairastuessa hän karkaa tämän luokse, mutta palautetaan lähtöruutuunsa. Lapsi kuolee, ja jäljelle jääneet sisarukset tuodaan vierailulle, mutta toinen heistä ei enää tunnista äitiään, joka menettää järkensä. Epilogissa aikuinen, meriltä palaava poika kohtaa yksityisiin houruihin vajonneen, laitostuneen Ingeborgin, joka ei vuorostaan tunnista lastaan. Pojan vilauttama nuoruuden valokuva sytyttää kuitenkin oivalluksen mielenvikaisen naisen kasvoille, ja perheen tulevaisuus jää lopulta avoimeksi.
Väkevää yhteiskunnallisuutta sisältäneen raskasnivelisen sosiaalisen draaman nerokkain oivallus liittyy emotionaalisten ylilyöntien kartteluun. Sjöström muuntaa melodraaman potentiaaliset kärjistykset ”tieteellisen asiakirjan” kliinisyyteen (vrt. von Bagh), luottaa aitoon ihmiskuvaukseen ja välttelee teatraalisuutta. Mielisairautta ei kuvata ”kauhutehona, vaan lääketieteellisenä tapauksena”, ja ”hillitty tyyli on vastakkainen sensaatiodraamoille” (Bengt Idestam-Almquistin). Realismistaan ja naturalismistaan kiitellyn Ingeborg Holmin voi von Baghin mielestä nähdä jopa Polkupyörävarkaan (1948) etiäisenä. Toisaalta se ennakoi vahvasti vaikkapa John Fordin monia ”sydänten äitejä”, Henry Kingin ja King Vidorin Stella Dallas -narratiiveja, Joan Crawfordin riutuvia luomuksia tai Anna Magnanin tuhannen desibelin semi-insestisiä täyspaahtoja.
Ingeborg Holmia voi tietysti syyttää vanhoillisuudesta – tasa-arvon kannalta sadassa vuodessa on ehtinyt tapahtua, ellei paljon, niin ainakin jonkin verran –, mutta aikansa konventioihin nähden Sjöströmin visio on sekä kirkas että moderni. Von Baghia vielä lainaten: ”Ingeborg Holm on erittäin hyvissä asemissa, kun yritämme valita elokuvan historian ensimmäistä täysmetristä – siis yli tunnin pituista – merkkiteosta.”
Sävellyksestä vastaa pitkään musiikillista yhteistyötä tehnyt kaksikko, Sodankylä-yleisön suosikki ja Ruotsin arvostetuimpiin elokuvasäveltäjiin lukeutuva Matti Bye sekä kotimainen kokeellisen musiikin taituri, laulaja-lauluntekijä ja säveltäjä Lau Nau. Näytöksessä he esiintyvät triona sellisti Leo Svenssonin kanssa.
Lauri Timonen