KAMERAKYNÄT – KOKEELLISEN ELOKUVAN FREESTYLE

”Elokuvassa minua kiinnostaa abstraktio” – Orson Welles

Alexandre Astrucin kuuluisa essee ”Caméra stylo – elokuvan uusi avantgarde” (1948) profetoi, kuinka elokuva vähitellen vapautuu sitä kahlinneesta ”juonikerronnan ja konkreettisesta ylivallasta kehittyäkseen yhtä taipuisaksi ja hienovaraiseksi kirjoitusvälineeksi kuin kirjoitettu kieli”.

Vertauskuva on osuva, todisteena kuuden kokeellisen lyhytelokuvan antologia. Jokaisella teoksella on oma käsialansa, välineet lyijykynästä yliviivaustussiin. Kokeellisessa elokuvassa tyyli on vapaa: käsin, koneella tai algoritmin puhtaaksikirjoittamana.

Koonnut Mika Taanila

 

 

Chantal Akerman: Le jour où… [The Day When], 1997, Sveitsi, 7 min, 35 mm

Akermanin (Sodankylässä 1991) toistoon ja pyörimisliikkeeseen perustuva hypnoottinen elokuva. Ohjaaja lukee kotonaan kameralle käsikirjoitusta, jossa kerrotaan hankalista tilanteista päivänä, jolloin hän ajatteli elokuvan tulevaisuutta.

 

Inger Lise Hansen: Hus [House], 1998, Norja, 8 min, 16 mm

Aika tekee työtään puuhökkelin iloisissa purkutalkoissa. Kamera kirjaa ylös tapahtuneen.

 

 

Manuela de Laborde: Ficciones [Fictions], 2021, Meksiko/Saksa/Kanada, 20 min, 16 mm

Ohjaaja valmisti keraamisia veistoksia, joiden päälle hän kasvatti sammalta vuoden ajan. Laborden mukaan ”Ficciones on loitsu, joka kuvittelee kasvien maailmasta käsin, ennen tietoisuuden mukaantuloa, ajattelua ennen ajattelua”. Elokuvan fantastisen ääniraidan teki ohjaajan pikkusisko Camila de Laborde.

 

Dalibor Martinis: N-ta kinematska tvornica čavala [Nth Cinematic Nail Factory], 2022, Kroatia, 7 min, DCP

Vuosina 1925–2005 Mustadin tehdas Karlovacissa valmisti nauloja, joita käytettiin hevosten, aasien ja kameleiden kengitykseen. Ohjaaja kuvasi materiaalin vuonna 1999. Jokainen elokuvan esitys on ainutkertainen. Algoritmi järjestää teoksen 99 otosta aina uuteen järjestykseen.

 

Milja Viita: Bambi, 2022, Suomi/Kanada, 10 min, 35 mm

Klassikkoanimaation materialistinen lähiluku ja ruumiinavaus samalla kertaa. Elokuva sukeltaa filmiemulsion pinnan läpi ja heijastaa valkokankaalle selluloidin kosmisen mittakaavan.

 

 

Peter Tscherkassky: Train Again, 2021, Itävalta, 20 min, 35 mm

Junan saapuminen, röntgenkuva ja hajottaminen asemalle. Pan-cinematic-experss-meno-paluu varjojen maille. Ratapölkyt filmiruutuina. ”Kun näin junalla matkustaa, siinä ihmisen ajatus liikkuu halki seutujen, sananmukaisesti, vaikka sitä ei oikein tahdo tajuta.” (Antti Hyry)

 

 

Sodankylän kävijöille taatusti tuttua ohjaaja ja kuvataiteilija Mika Taanilaa (s. 1965) on mahdotonta lukita lokeroihin tai kategorioihin, koska hänen omaperäisten havaintojensa villi kenttä ulottuu niin laajalle. Taanila tarkastelee teoksissaan dokumenttielokuvan, videotaiteen, avantgarden ja arkistomateriaalien keinoin teknologisia utopioita ja tulevaisuudenvisioita, suorittaa eräänlaista media-arkeologista tutkimustyötä ja kyseenalaistaa toistuvasti aistihavaintojemme rajat. Muotojen ja pintojen syvyydet ja salaisuudet saavat Taanilan käsittelyssä uuden hahmon, konkretia ja materia kumartavat kohti abstraktia, kaoottinen muuttuu hullunkuriseksi, uhka purkautuu nauruksi ja päinvastoin.

Perinteinen elokuvamuoto on mm. mediataiteen valtionpalkinnolla (2013) ja Ars Fennicalla (2015) palkitulle, kansainvälisesti arvostetuimpiin suomalaisiin nykytaiteilijoihin kuuluvalle Taanilalle vain yksi ilmaisun monista lähtökohdista. 1990-luvulla hän ohjasi musiikkivideoita Kauko Röyhkälle, 22-Pistepirkolle ja Circlelle ja hänen filmi- ja videoinstallaatioitaan on nähty gallerioissa ja taidemuseoissa ympäri maailman. Avainteoksiin kuuluvat niin ikään Futuro – tulevaisuuden olotila (1998), Tulevaisuus ei ole entisensä (2002), Optinen ääni (2005), Atomin paluu (2015) ja Mannerlaatta (2016).

Taanilan toden ja fantasian rajapinnoilla tanssivan, ajan suhteellisuutta ja liikesuuntaa kyseenalaistavan innovatiivisen tuotannon ytimessä palataan toistuvasti ihmisen ja koneen välisiin suhteisiin ja teknologian haavoittuvaisuuteen. (Lauri Timonen)