KILL ANNELI

Ohjaaja: Antti Holma

Maa: Suomi

Vuosi: 2020

Kesto: 0.13

Kielet: suomi

Alkup. nimi: Kill Anneli

Kategoria: , ,

Näyttelijänä, käsikirjoittajana, kirjailijana, koomikkona ja juontajana tunnetun Antti Holman ensimmäinen kokeilu ohjaajana on 13-minuuttinen musta draamakomedia. Pyhien aikaan sijoittuva lyhytelokuva esittelee meille peruskoulun opettaja Kaisan (Laura Birn), jonka elämän langat ovat karanneet pahasti käsistä. Vimmaisesta yrittämisestä ja seinille ripustetuista tsemppilapuista huolimatta mikään ei tunnu sujuvan nahistelevien lasten välien selvittämisestä joulujuhlaohjelman järjestämiseen, vanhemman kollega Annelin (Pirkko Hämäläinen) viedessä näppäryydellään voiton lajissa kuin lajissa. Piparkakkutalokilpailuun turhaan käytetty energia ja epätoivoista lohdutusta etsiessä syntynyt väärinkäsitys polttavat kauan sihisseen sytytyslangan päätökseensä ja paljastavat katsojalle Kaisan työtoveriaan kohtaan tunteman alemmuuskompleksin perimmäisimmän syyn.

Kill Annelin voi nähdä vertauskuvana kilpailuyhteiskunnan luomista henkisistä paineista. Sen maailmassa on puhtaita menestyjiä ja häviäjiä, positiivisuudessaan ärsyttävän teennäisiä kannustajia ja niitä, joita ei enää jaksa vähempää kiinnostaa. Aikamme erääksi peiliksi jäävä kiky-työajanpidennys käytetään sekin ”leikkimieliseen” kilpailuun: päivän avainsanaan. Ympäröivästä näennäisestä yksilön henkisen hyvinvoinnin vaalimisesta huolimatta tärkeintä on tulos, ei se, että olisi hauskaa. (JN)