KOLME NAISTA

Ohjaaja: Jafar Panahi

Maa: Iran, Yhdysvallat

Vuosi: 2018

Kesto: 1.40

Kielet: farsi, turkki, azeri / tekstitetty suomeksi

Alkup. nimi: Se rokh

Kategoria: , ,

Jafar Panahilla olisi paljon opetettavaa koronasulkujen kurittamille elokuvantekijöille. Iranin hallinnon langetettua Panahille 20 vuoden elokuvantekokiellon vuonna 2010 on ohjaaja joutunut käyttämään erityistä kekseliäisyyttä saadakseen elokuvansa tehdyksi pienillä tuotantorakenteilla huomiota herättämättä. Kuvattuaan edelliset elokuvansa neljän seinän sisällä (koti, huvila, taksi) pääsi Panahi viimein avarammille seuduille, ohjaajan vanhempien azerinkieliseen kotikylään, jonka asukkaat eivät kielisi ”oman kylän pojasta” viranomaisille.

Ohjaajan lehdestä lukemaan pikku-uutiseen pohjautuvassa tarinassa Panahi lähtee kuuluisan näyttelijättären, Behnaz Jafarin, avuksi etsimään nuorta naista, joka on lähettänyt idolilleen ”itsemurhavideon”, koska perhe ei päästä tyttöä näyttelijänkoulutukseen. Järkyttynyt filmitähti haluaa selvittää tytön kohtalon, ja kaksikko suuntaa autolla kiemuraisille vuoristoteille. Matkalla törmätään erilaisiin hahmoihin ja kuullaan tarinaa ”kolmannesta naisesta”, takavuosien valkokangaslegendasta, joka on vetäytynyt erakoksi mökkiinsä.

Sortavista rakenteista osansa saanut Panahi tarkkailee uskottavasti naisen osaa vanhoillisessa yhteiskunnassa, jossa sallitut ammatit sanellaan ylhäältäpäin. Kolme naista sai ensi-iltansa Cannesin pääsarjassa vuonna 2018 ja voittikin jaetun parhaan käsikirjoituksen palkinnon. (Liina Härkönen)