L’ATALANTE

Ohjaaja: Jean Vigo

Maa: Ranska

Vuosi: 1934

Kesto: 1.29

Kielet: ranska / tekstitys suomeksi

Alkup. nimi: L'Atalante

Kategoria: ,

Maailman kaikkien aikojen kymmenen parhaan elokuvan listoilla tiiviisti roikkuva, ohjaajansa testamentiksi jäänyt L’Atalante kertoo jokilaivan kapteeni Jeanin (Jean Dasté) ja hänen vaimonsa Julietten (Dita Parlo) hauraan ja aistivoimaisen rakkaustarinan. Kanavalotjan miehistöön kuuluvat myös vanha sielukas merikarhu ja auttamaton hulttio Jules (Michel Simon yhdessä bravuurirooleistaan), höynäytysaltis laivapoika (Louis Lefebvre) ja joukko sekalaista eläinkuntaa.

Häiden ja eroottisen kisailun jälkeen alkaa haastavampi arki, työt jatkuvat, harmonia rakoilee ja laiva seilaa täydessä lastissa kohti Pariisia. Epäröinnit ja mustasukkaisuus ajavat nuoren parin välirikkoon ja Jeanin rappiolle. Juliette on kuitenkin kertonut hänelle vanhasta uskomuksesta, jonka mukaan veteen kurkistamalla voi nähdä tosirakkautensa kasvot ja vanha ukko Juleskin paljastuu tatuointiensa takaa melkoisen viisaaksi mieheksi…

Vigon elokuva alkaa ”elämän aamuhurmiosta” (Victor Hugo) ja muuttuu tarinaksi rakkaudesta, jonka ”eilen syntyneenä täytyy tänään jo taistella” (Ibid.). Omalla tavallaan se tuo mieleen myös samoja tunnelmia tutkineen F.W. Murnaun Auringonnousun (1927). Renoiriin ja Pagnoliin rinnastuen Vigokin oli virtaavan veden ja (ihmis)luonnon armoitettu kuvaaja, mutta tyyliltään aivan ainutlaatuinen tapaus, joka sai André Bazinin puhumaan ”rokottomasta lihallisuudesta” ja toisen kriitikon vertaamaan elokuvia ”alapesuveteen”. Vigon suurimpiin ihailijoihin kuulunut François Truffaut lanseerasi jopa ”hajuelokuvan” käsitteen.

Pääkolmikon roolityöt hakevat sielukkuudessaan ja keskinäisissä kosketuspinnoissaan vertaistaan. Laiva jatkaa ajattomana matkaansa, mutta ukko Julesin outoihin tavarakokoelmiin kuuluva purkkiin säilötty ihmiskäsi puristaa yhä nyrkissään rakkauden unelmaa… (LT)