“Dick Laurent on kuollut”. Näillä sanoilla alkaa ikonisen arvoituksellinen trippi, joka energisistä alkuteksteistä lähtien kiihdyttää katsojan suoraan pimeyden ytimeen. Jazzsaksofonisti Fred Madison (Bill Pullman) kuulee sanat ovipuhelimestaan, mutta ketään ei näy ulkona. Hiljalleen talon portaille alkaa ilmestyä videokasetteja, joissa on kuvattu taloa sekä ulkoa että sisältä pariskunnan nukkuessa. Tapahtumat saavat Fredin pois tolaltaan. Jazzklubin lavalla Fred on oikea johnzornmainen saksofonihirmu, mutta lakanoiden välissä hänellä on vaikeuksia herättää sisäistä petoaan. Kun Fred saa kuulla, että häntä syytetään vaimonsa murhasta, viimeinenkin tietoisuus todellisuudesta murenee täysin.
Alitajuisesti O.J. Simpsonin murhaoikeudenkäynnistä innoituksensa saanut mysteeritrilleri survoo film noirin tunnelmat, konventiot ja gangsterihahmot tehosekoittimeen ja tarjoilee niistä sumuisen cocktailin. Mystiset hahmot ilmestyvät varjoista kuin pahat unet, ja eroottisia unia karhennetaan dissonanssilla, mutta mukaan mahtuu myös odottamattoman romanttisia kohtauksia.
Identiteetin pirstaloituminen, kunnianhimoinen rakenne ja nokturnaalinen ilmapiiri luovat väkevän ja vastustamattoman magneettisen voiman. Rikosmysteerin tummasävyistä mainetta lisää se, että se oli mm. Richard Pryorin, Robert Blaken ja Jack Nancen (Eraserhead) viimeinen elokuva.
Otto Kylmälä