MARCO FERRERI – DANGEROUS BUT NECESSARY

Ohjaaja: Anselma Dell’Olio

Maa: Italia

Vuosi: 2017

Kesto: 1.20

Kielet: italia, ranska / tekstitys englanniksi

Alkup. nimi: La lucida follia di Marco Ferreri

Kategoria: ,

Italialainen Marco Ferreri (1928–1997) on eurooppalaisista suurmestareista edelleen käsittämättömästi vaietuin ja tuntemattomin. Rabelaismaisen rehevän hahmon ja Fellinin kilpakumppanin lähtökohdat eivät olleet yhtä tavanomaisen tylsämielisiä kuin useimmilla kollegoilla (pappi, insinööri, journalisti…). Hänestä piti nimittäin tulla eläinlääkäri ja nuo jäljet näkyvät läpi käytöstutkielmien suuntaan nojaavan tuotannon, jonka aiheistosta löytyy kaikkea lastentarhoista vanhainkoteihin, karvaisista apinanaisista ”I love you’ta” -hokevaan avaimenperään rakastuvaan mieheen, Vatikaani-Kafkasta moderniin Pariisiin sijoittuvaan urbaaniin westerniin, Mastroiannin koiraksi ryhtyvään Deneuveen (joo, joo, tiedetään…), Platon-sovituksiin ja Dépardieun kuuluisan ”art house -nakin” kastroimiseen sähköisellä leipäveitsellä…

Ferreri oli allegorioiden mestari, vallankumouksellinen ja hovinarri, rienaaja, satiirikko ja oman (yleensä merenrannalle johtavan) polkunsa kulkija, jonka vitsit hohtivat salakavalan vakavina. Skandalöösi, sopeutumaton taiteilija ivasi ja shokeerasi yhtä ilkeästi marxilaista vasemmistoa kuin umpimielisiä sisäsiistejä porvareitakin (ohjaajan isä oli pankkiiri) ja oli tässä suhteessa samalla tavoin anteeksipyytelemätön (lue: rehellinen) kuin aikalaisensa Fassbinder ja Pasolinikin.

”Hedonistinen traagisen lihallisuuden kuvaaja” (Buñuel) rakasti antaumuksella jokaista henkilöhahmoaan ja työskenteli läpi uransa maanosan parhaiden näyttelijöiden kanssa. Anselma Dell’Olion kauan odotettu muotokuva iskee vihdoin valokeilan hyvää makua vastaan johdonmukaisesti kamppailleeseen kaunosieluisen visionääriin, joka ei eläessään saavuttanut maestron nimikettä. Eräs Ferrerin pääteoksista, Suuri pamaus (1973), sai sentään Ingrid Bergmanin oksentamaan, mikä on jo meriitti sinänsä. (LT)