MESTARILUOKKA – OLAF MÖLLER: KUN IHMEET OLIVAT LÄHELLÄ

Pidin viisi vuotta sitten mestariluokan, joka oli omistettu Tšekkoslovakian sosialistisen tasavallan ylistetyn uuden aallon vähemmän tunnetuille slovakkiteoksille. Pitää muistaa, että vaikka kaikki puhuvat tästä ilmiöstä tšekkiläisenä uutena aaltona, historian mukaan slovakit näyttivät tietä Štefan Uherin elokuvalla Slnko v sieti (1963), ja laajemmin tarkasteltuna voidaan mainita myös Vladislav Pavlovičin mainio komedia Most na tú stranu vuodelta 1961. Sen raikkaus viitoitti tšekkoslovakialaiselle elokuvalle siihen asti tuntemattoman tien – railakkaan todenmukaisuuden tunnun, joka erosi selvästi sosialistisen realismin opinkappaleista, joita Novotnýn hallitus olisi suonut noudatettavan mutta ei rohjennut täysin panna täytäntöön. Tämän myötä Tšekkoslovakian uuden aallon historia onkin ongelmallinen, koostuen yhtä lailla elokuvanteon rajoituksista ja ohjaajien maanpaoista kuin auteur-ohjaajista, jotka hakivat ilmaisuaan riippumatta siitä, kuka maata johtaa. Vuonna 2015 esittelemieni elokuvien oli tarkoitus tarjota laaja katsaus tuon aikakauden uusiin mestareihin ja heidän käyttämiinsä estetiikkoihin korostaen sitä, mikä slovakialaisessa käsityksessä ”uudesta” erosi tšekkiläisten vastaavasta.

Tämän vuoden valikoimani toimii toisin: tarkastelemme hyvin lyhyttä 21 kuukauden ajanjaksoa alkaen 29. päivästä joulukuuta 1967, kun Jozef Zacharin A Pact with the Devil (Zmluva s diablom) sai ensi-iltansa, aina 27. syyskuuta 1969 saakka, jolloin Juraj Jakubiskon Birdies, Orphans and Fools (Vtáčkovia, siroty a blázni) tuli rajattuun levitykseen ennen kuin hyllytettiin kotimaassaan (vaan ei muualla maailmassa!) pariksi vuosikymmeneksi.

Noiden kuukausien aikana tapahtui seuraavaa: Kuusi päivää sen jälkeen, kun A Pact with the Devil tuli maan valkokankaille, slovakkipoliitikko Alexander Dubčekista tuli Tšekkoslovakian kommunistisen puolueen ensimmäinen sihteeri, mikä johti Prahan keväänä myöhemmin tunnettuun uudistusten virtaan (sen jälkeen, kun Novotnýn väkivaltainen opiskelijamielenosoituksen tukahdutus lokakuun 1967 lopulla oli kärjistänyt puolueen sisäisen kamppailun stalinistien ja uudistusmielisten välillä täydeksi riidaksi maan tulevasta suunnasta). Elokuun 1968 alussa, pari viikkoa ennen kuin neuvostojohtoinen neljän Varsovan liiton maan joukoista koostuva armeija tunkeutui Tšekkoslovakiaan, Leopold Laholan The Sweet Time of Kalimagdora (Sladký čas Kalimagdory) sai ensi-iltansa ohjaajan kotimaassa, josta hän oli paennut vähän Gottwaldin vuoden ’48 vallankaappauksen jälkeen ja jonne hän ei ehtinyt kunnolla palata, koska kuoli ennenaikaisesti 49 vuoden iässä 12. tammikuuta tuona kohtalon vuonna. Elo Havettan Celebration in the Botanical Garden (Slávnosť v botanickej záhrade, 1969) ja viimeisenä Birdies, Orphans and Fools julkaistiin maassa noin viisi ja seitsemän kuukautta sen jälkeen, kun Jan Zajíc teki Jan Palachista mallia ottaen polttoitsemurhan Venceslauksen aukiolla, mikä voidaan nähdä viimeisenä julkisena mielenilmauksena niin kutsuttua normalisointia vastaan.

Tämän valikoiman elokuvia yhdistää myös niiden leikkisä mielenkiinto fantasiaa kohtaan, aina A Pact with the Devilin pop-goottisesta erotiikasta The Sweet Time of Kalimagdoran kulutuskriittiseen satuun ja Celebration in the Botanical Gardenin kumouksellisista paimenlauluista Birdies, Orphans and Foolsin post-apokalyptiseen taruun. Niissä keijut ja pirut taistelevat ihmisen sielusta samalla kun Euroopan sydämessä yksi pieni kansakunta taisteli oikeudestaan olla erilainen ja kulkea omaa polkuaan historian halki. Kaikki tämä, nuo toiveet ja niiden murskautuminen, löytyy näistä neljästä elokuvasta. Ja paljon, paljon enemmän, ennen kaikkea: ihmettä, kummaa ja iloa. Sillä tämä on riemuisaa elokuvaa, vaikka meno paikoin kävisi kovinkin synkäksi.

Olaf Möller

 

Olaf Möller on ehkä juhlituin soihdunkantaja siinä terävimmässä uudessa kansainvälisessä kriitikkopolvessa, joka on eri puolilla maailmaa vähitellen astunut “päivälehtikritiikin” rinnalle ja siitä ohikin. Hänen tekstejään ilmes­tyy kaikissa tasoissa, painettuina (useissa maailman tärkeimmissä elokuvalehdissä), netissä, elokuva­festivaalien (joiden arvostettu ideatykki ja karismaattinen “presen­ter” hän on) suurimmista moniin pieniin mutta painokkaisiin katalogeihin.

Möller on häikäise­vä elokuvakulttuurien ja etäisimpienkin maiden elokuvatuntija. Hänen asemapaikkansa on Köln, mutta siellä hän ehtii olla vain pienen määrän vuodenpäiviä: har­vinainen kyky sitoa yhteen eloku­van perinnettä (jonka hän tuntee loistavasti) ja uuden elokuvan vi­rikkeitä pitää hänet tien päällä – aina laivalla tai junassa – melkein herkeämättömästi.

Sodankyläs­sä Möller on saavuttanut kulttiaseman, ei vähiten siksi että hän johdattelee kiehtoviin kokonai­suuksiin, joita kukaan muu ei luul­tavasti ymmärtäisi nostaa esille. Aalto-ylipistossa Möller toimii elo­kuvan historian vierailevana opet­tajana. (PvB)