Eletään 1990-lukua talvisessa New Yorkissa. Kreivi Draculan Nadja-tytär on asettunut kaupunkiin, joka ei koskaan nuku. Hän väijyy yhden illan juttuja imeäkseen heistä verta. Vaadittuaan jälleen yhden uhrin Nadja saa näyn isänsä kuolemasta. Nadja näkee tragediassa myös mahdollisuuden: hän haluaa muuttaa elämänsä. Draculan seipäällä murhannut Van Helsing on kuitenkin perillä kreivin jälkikasvusta. Tilanne mutkistuu, kun Nadja kiinnostuu Van Helsingin veljenpojan Lucy-nimisestä vaimosta.
Nadja on postmoderni vampyyrielokuva, jossa Bram Stokerin henkilöhahmot heitetään 90-luvun urbaaniin maailmaan. Elokuvassa on niukasti Dracula-fiktiosta tuttua kuvastoa. Pinnan alta kuoriutuu kuitenkin vampyyrigenrelle ominaista surumielisyyttä, joka sulautuu elokuvan uneliaaseen ja uupuneeseen tunnelmaan. Osa kohtauksista on kuvattu PXL2000-videokameralla, jonka pikselöitynyt estetiikka tavoittelee kuolemattomien yöeläinten havaintokokemusta. Kaipuun ja pahoinvoinnin lisäksi elokuvassa on huumoria, mutta ilmeetön komiikka välittyy ironisella etäisyydellä. Trenditietoisen elokuvan ääniraidalla jyskyttää Portisheadin ja My Bloody Valentinen musiikkia. Matalien taajuuksien äänimaisema voi tuoda mieleen David Lynchin, joka toimiikin elokuvan vastaavana tuottajana. Lynch nähdään myös pienessä cameo-roolissa ruumishuoneen virkailijana.
Ilpo Hirvonen