Zvonimir Berković on yksi kroatialaisen elokuvan oudoimpia hahmoja: hän auteuroi vain neljä pitkää fiktioelokuvaa, joista ainoastaan ensimmäinen, äärimmäisen tyylitelty ja älyllinen anti-melodraama Roundabout, on edelleen laajalti muistettu ja arvostettu. Mutta Berkovićilla oli lusikka monessa sopassa, muun muassa käsikirjoittajana, missä ominaisuudessa hän toimi (yhdessä Tomislav Butoracin kanssa) Nikola Tanhoferin elokuvassa H-8 (1958), joka on fragmentoidusti kerrottu tutkielma onnettomuudesta ja siinä mukana olleista henkilöistä. Tuo elokuva äänestettiin vuonna 2020 kroatialaisten kriitikoiden ja historioitsijoiden kyselyssä maan elokuvakulttuurin kaikkein tärkeimmäksi teokseksi – kakkossijalla oli Roundabout. Toisin sanoen: Berković on avain kroatialaisen elokuvan formalistisemmin painottuneeseen modernismiin.
Siinä missä Rondon päämetaforana toimii shakki tarinan ihmissuhteen kehittyessä pelien sarjana, elokuvan otsikko tarjoaa avaimen sen rakenteeseen: jatkuvasti palaavaan teemaan, jota anekdootit ja sivupolut kontrastoivat. Tämä käy Berkovićilta luonnostaan, sillä hänen juurensa taiteilijana ovat musiikissa: hän on koulutukseltaan viulisti. Myös hänen ohjaajantuotantoaan yleisesti ottaen voisi mainiosti luonnehtia rondoksi, sillä oikeastaan kaikki hänen elokuvansa pyörivät suhteiden ja ihmissuhteiden muuttuvaisen geometrian ympärillä, mutta myös tunteiden ekonomian – sen, mitä rakkaudesta ja intohimosta voi saada irti materiaalisemmassa mielessä. Hänen viimeinen elokuvansa Countess Dora (1993) käsittelee elokuvaa itseään ja elokuvanteon kustannuksia. Ja sen myötä, nähtävästi, kaikki oli sanottu, ja aina levoton Berković saattoi keskittyä taas kerran uuteen ilmaisumuotoon…
Olaf Möller