Tulevaisuuteen sijoittuva fantasia kertoo ennen kaikkea siitä, mitä tendenssejä sen tekijät pitävät kulloisessakin nykyhetkessä oleellisina. Ruusujen ajan (1969) ohjaajalle Risto Jarvalle ja käsikirjoitustiimille Jarva-von Bagh-Pakkasvirta keskeisiä olivat tiedon, tiedostamisen ja tiedonvälityksen ongelmat; von Bagh luonnehti jälkikäteen elokuvaa kuusikymmenlukulaisen viestintä ja valta -keskustelun antologiaksi.
Historian instituutin tutkija (Arto Tuominen) tekee vuonna 2012 tv-dokumenttia vuonna 1976 kuvauspaikalla kuolleesta valokuvamallista. Omasta nykyajastaan hän löytää naisen kaksoisolennon (Ritva Vepsä). Kaikki ei kuitenkaan ole sitä, miltä näyttää. Edes uusi uljas yhteiskunta ei ole niin ristiriidaton kuin Historian instituutti haluaa uskoa ja uskotella – sen tekee selväksi Kalle Holmbergin tulkitsema lakkokenraali. Elokuvan space age -muoti kiinnittää huomion, ja Otto Donnerin Pääskystornista on tullut kotimaisen elokuvamusiikin klassikko.
Tulevaisuuteen sijoittuva teos tuli tavallaan tehdyksi tulevaisuutta varten. Aikalaiskritiikki vaihteli ylistävästä nihkeään, kaupallinen epäonnistuminen oli taattu. Tätä kirjoitettaessa yhdysvaltalainen Deaf Crocodile Productions on julkaisemassa elokuvasta 4K-restauroidun version. Elämme Ruusujen aikaa.
Veli-Matti Huhta