SUNNUNTAILAPSI

Ohjaaja: Daniel Bergman

Maa: Ruotsi, Tanska, Suomi, Islanti, Norja, Ranska

Vuosi: 1992

Kesto: 1.47

Kielet: ruotsi / tekstitys englanniksi

Alkup. nimi: Söndagsbarn

Kategoria:

Sunnuntailapsi on Fannyn ja Alexanderin (1982) ja Hyvän tahdon (1992) ohella Ingmar Bergmanin henkilökohtaisin teos. Ingmar laati tunteikkaan käsikirjoituksen, jonka hänen poikansa Daniel Bergman ohjasi elokuvaksi. Delegointi oli mielekäs päätös, sillä muussa tapauksessa Ingmar olisi löytänyt itsensä ohjaamasta omaelämäkertaa.

Valtaosa elokuvasta sijoittuu aurinkoiseen kesään 1920-luvulla. Teos seuraa Bergmanin perheen nuoren pojan (Henrik Linnros) kokemia elämyksiä lomansa aikana. Ilman turhia moralisoivia painotuksia elokuva kulkee halki kauniiden ja rumien muistojen, herättäen matkan mittaan katsojassa niin iloa kuin suruakin. Keskiöön nousee pojan vaikea suhde isäänsä; motiivi, jonka tiimoilta se näyttää myös 40 vuotta myöhempiä hetkiä. Myös muut Bergmanin tuotannon keskeiset teemat kumpuilevat esiin kesäpäivien kuluessa. Elokuvaa katselee kuin yksityiskohtaista maalausta pohtien sen näennäistä harmoniaa ja toisaalta taiteilijan siinä itsestään paljastamia detaljeja. Bergmanin perheen sukukronikka soljuu rauhaisasti ja luo samaistumispintaa hetkiensä moninaisella kirjolla. Eturivin ruotsalaisnäyttelijät muuntautuvat hahmoikseen näitä syvästi kunnioittaen. Rehellisenä muistelona Sunnuntailapsi rakentaa uudenlaisen pohjan, jolta katsella ja tulkita Ingmar Bergmanin elokuvia. (TET)