Aluksi kaikki näyttää yksinkertaiselta: on Daphne, joka on kolmannella kuulla raskaana; on hänen poikaystävänsä François’n serkku Maxime; ja on talo lähellä Avignonia. François’n jouduttua yllättäen lähtemään töidensä takia, Daphne yrittää saada Maximen tuntemaan olonsa kotoisaksi ja onnelliseksi, mikä osoittautuukin helpoksi. Puhe pulppuaa ystävällisissä merkeissä, ja tarinat muuttuvat pian intiimeiksi. Maxime, joka haluaisi olla kirjailija, jos uskaltaisi, muistelee Victoirea, jonka kanssa hänellä oli lyhyt suhde, kunnes hän sai tietää tämän olevan naimisissa ja matkalla aviomiehensä kanssa Japaniin. Pariskunnan lähtiäisjuhlissa Victoire esittelee Maximen sisarelleen Sandralle – joka oli Maximen teinirakkaus. Maximen kämppäkaveri Gaspard, taas…
Lisää henkilöhahmoja ilmestyy, lisää vanhoja ja uusia, flirttailevia ja syviä ihmissuhteita muistellaan tai pannaan alulle (tai molempia!), ja vähitellen paljastuu kokonainen kosmos. Joillain tavoilla Sydämen asia(t) muistuttaa The Art of Lovea, sen anekdotaalista rakennetta ja terävästi rakennettuja kohtauksia, mutta siinä missä tuolla varhaisemmalla elokuvalla on lukuisten vertikaalisten yhteyksiensä vastapainoksi melko kurinalainen horisontaalinen muoto (kymmenen lukua), tämä tuntuu enemmän labyrintiltä, jonka todellinen rakenne paljastuu vasta kaikkien sen oviaukkojen, käytävien ja reittien tutkiskelun kautta, kunnes löytyy uloskäynti – jonka aitoutta ja avoimuutta saattaa kenties hetken epäillä, mutta johon lopulta silti päättää luottaa.
Olaf Möller