Vuodesta 1941 lähtien yksikätinen rotanmyrkynvalmistaja Rafael Pérez Hernández piti lopulta seitsemänhenkistä perhettään (kuusi eloonjäänyttä lasta ja vaimo) vankina linnamaisessa rakennuksessa Mexico Cityn Norte-alueen loputtomalta vaikuttavalla Avenida de los Insurgentesilla. Vasta vuonna 1959 erään lapsista talon ulkopuolelle heittämä lappu löydettiin ja toimitettiin poliisille. Kun Pérez Hernándezilta kysyttiin selitystä, hän sanoi (Time-lehden artikkelin mukaan 10. elokuuta 1959): ”Minä olen vapaa-ajattelija. Mitä ulkomaailma voisi tarjota perheelleni? Prostituutiota, rikollisuutta, juopottelua, rock ’n’ rollia ja kirottua televisiota. Ehei señor, ei mitään näistä minun perheelleni.”
Eli kyllä, kaikki pöyristyttävät tapahtumat The Castle of Purityssa pohjautuvat tositapahtumiin, ja Ripstein on nähnyt kovasti vaivaa painottaakseen perheen päivittäisen elämän aavemaista tavanomaisuutta rituaaleineen, jotka muistuttavat aivan noiden seinien ulkopuolisen maailman vastaavia, mutta jotka ympäristö ja olosuhteet saavat vaikuttamaan kieroutuneilta. Korostaakseen tilanteen absurdiutta Ripstein antaa kohtauksilleen toisinaan kevyen teatraalisen silauksen, kuin kuvaisi lavaa, vain zoomatakseen sitten johonkin yksityiskohtaan tai eleeseen painottaakseen tilanteen (epä)tavallisuutta. The Castle of Puritylla Ripstein sukeltaa ensimmäisen kerran tunnelmaan, jota voisi kuvailla erityisen meksikolaiseksi sairaalloisuudeksi – jossa satunnainen väkivalta sekoittuu hämmentävään hellyyteen ja häiritsevään huumoriin.
Olaf Möller