THE FRENCHMAN

Ohjaaja: Andrei Smirnov

Maa: Venäjä

Vuosi: 2019

Kesto: 2.08

Kielet: venäjä, ranska / tekstitys englanniksi

Alkup. nimi: Frantsuz

Kategoria: ,

Huolimatta Nikita Hruštšovin puheen ”Henkilökultista ja sen seurauksista” paljastuksista Neuvostoliiton kommunistisen puolueen 20. puoluekokouksessa vuonna 1956, olivat sitä seuranneet vuodet yhä upeaa aikaa olla nuori ja kommunisti. Pierre Duran, elokuvan nimen ranskalainen, matkaa vaihto-oppilaaksi Neuvostoliittoon. Mutta hänen matkansa tosiasiallisella syyllä (matkan itsessään on täytynyt olla noina aikoina mahtava seikkailu!) ei ole juurikaan tekemistä korkeakouluopintojen kanssa: venäläiset sukujuuret omaava Pierre haluaa saada tietää enemmän alkuperästään – perheestään yleensä ja isästään erityisesti. Mielihalu, joka vääjäämättä tekee elämän hankalaksi hänen läheisilleen…

Loistavat näyttelijät, mahtava mustavalkokuvaus, kunnioitettava kerronnan tahti ja antaumus: The Frenchman saa katsojan tuntemaan tuskallisen hyvin Andrei Smirnovin väkevän elokuvallisen mielen ja sielun: Diskreetti, sivistynyt, kultivoitu, rakastettava, poliittisesti terävä muttei koskaan dogmaattinen – sellainen porvarillinen intellektuelli, jota näinä aikoina tarvitaan ehkä enemmän kuin koskaan aiemmin, eikä vain Venäjällä. The Frenchmanin katsominen on kuin kadonneen maailman tarkastelua – ei vain Neuvostoliiton vaan kokonaisen elokuvakulttuurin menneisyyttä… (OM)

 

ANDREI SMIRNOV (s. 1941), kuuluisan sotaromaanikirjailija Sergei Smirnovin poika, oli yksi Brežnevin ajan Neuvostoliiton kirkkaimmista ja hienoimmista auteureista. Vaikka Smirnov ohjasi esikoispitkänsä Palanen maata (Pjad zemli) jo vuonna 1964 (yhdessä Boris Jašinin kanssa), kului seitsemän vuotta ennen seuraavaa mestariteosta Sotakaverit (Belorusski vokzal, 1974), joka sijoitti hänet neuvostoelokuvan kartalle. Smirnovilla oli jo ollut vaikeuksia viranomaisten kanssa hänen osallisuudestaan hyllytettyyn omnibus-elokuvaan Natšalo nevedomogo veka (1967); kun hänen seuraavat pitkät elokuvansa Syksy (Osen, 1974) ja Veroi i pravdoi (1979) joutuivat myös virkakoneiston hampaisiin, hän luopui elokuvien teosta 32 vuodeksi, kunnes palasi siihen kunniakkaasti elokuvallaan Žila-byla odna baba (2011). Välivuosina hän työskenteli teatterissa ja näyttelijänä.