THE NATURAL HISTORY OF DESTRUCTION

Ohjaaja: Sergei Loznitsa

Maa: Saksa, Liettua, Alankomaat

Vuosi: 2022

Kesto: 112 min

Kielet: englanti, saksa / tekstitetty englanniksi

Kategoria: , , ,

Toisen maailmansodan kauhuihin kuuluivat laajat ilmapommitukset. Lähes kaikki maat saivat niistä osansa, mutta erityisesti Saksan suuret kaupungit tuhottiin sodan lopulla järjestelmällisesti. Muodollisesti tätä perusteltiin sotateollisuuden tuhoamisella, mutta vaivoin peiteltynä motiivina oli myös kosto Saksan kansalle. Tulimyrskyt vaativat satojatuhansia siviiliuhreja. Nykyään terroripommituksia pidetään yleisesti tarpeettomina ja jopa sotarikoksina.

Loznitsan vaikuttava kompilaatio ei selittele, vaan näyttää pommitukset ilmasta käsin ja maan tasalta, muun muassa pommittajien, uhrien ja pelastajien näkökulmasta. Sijansa saavat myös päättäjien ja sotilaiden puheet ja selittelyt. Proosallisen historian ohi tähdätään tuhoamisen ja siviileihin kohdistuvan terrorin olemukseen. Turha sanoakaan, että aihe ei ole menettänyt ajankohtaisuuttaan.

W. G. Sebald pohti esseekokoelmassaan Ilmasota ja kirjallisuus (josta elokuva on saanut kipinänsä), että vain kylmissä faktoissa pitäytyvä asiateksti kykenee tavoittamaan pommitusten kauhun. Vastaaviin johtopäätöksiin voi tulla myös elävän kuvan suhteen. Näemme, kuinka tehtävälleen lähtevä pommittaja lataa paitsi pommiruuman ja konekiväärit, myös filmikameran. Näiden kameroiden puhtaasti tekniseen sotilaskäyttöön kuvaamat öiset otokset ovat Loznitsan elokuvan mieleenpainuvinta antia.

Lauri Piispa