TULINEN TYTTÖ

Ohjaaja: King Vidor

Maa: Yhdysvallat

Vuosi: 1928

Kesto: 1.28

Kielet: ei dialogia / tekstitys englanniksi

Alkup. nimi: The Patsy

Kategoria: , ,

Perjantai-illan huipentaa Sodankylän unohtumattomia mykkäelokuvanäytöksiä ennenkin dominoineen King Vidorin (Suuri paraati, 1925, Kansan mies, 1928…) hengästyttävä komedia Tulinen tyttö (The Patsy, 1928), satiiri keskiluokkaisesta perheestä, jonka ärhäkän kärkäs matriarkka haaveilee sosiaalisesta kiipimisestä ja sotkee kahden tyttärensä elämiä minkä suonikohjuisista kintuistaan ennättää.

Heistä nuorempi, kömpelöhkö teiniromantikko Patricia (aikansa kohukaunotar Marion Davies) ihastuu isosiskonsa Gracen (Hollywoodin ”vihreäsilmäisenä jumalattarena” tunnettu Jane Winton) sulavaliikkeiseen poikaystävä Tonyyn (Orville Caldwell) ja ”Mack Sennett meets Jane Austen” -tyyppinen soppa on valmis, etenkin kun äidin – roolissa liki kymmenen vuoden tauon jälkeen valkokangas-comebackin tekevä ”Amerikan Justiina” Marie Dressler – huomio tuntuu aina satavan puolueellisesti juuri isosiskon laariin.

Elokuvaprojektin takapiruna hääri lehtimoguli William Randolph Hearst, jonka rakastajatar Davies sai pääosan itseoikeutetusti mittatilaustyönä. Svengali-Hearst näki hehkeässä heitukassaan lähinnä suuren tragediennen, mutta tunteisiin käyvän, yhteiskunnallisesti tiedostavan ja liki-steinbeckiläisen (agitprop-melo)draaman mestari Vidor löysi aivan uudenlaisen kepeän kosketuksen ja tunnisti Daviesin piilevät kyvyt erinomaisena komediennena (eräässä kohtauksessa Davies äityy jopa imitoimaan kolmea mykkäelokuvien toteemia, Lillian Gishia, Mae Murray’ta ja Pola Negriä).

Hermoherkät historioitsijat taittavat vielä tänäkin päivänä peistä siitä, perustuiko Orson Wellesin Citizen Kanen (1941) Susan Alexanderin ilkikurinen hahmo suoraan Daviesiin, joskin ohjaaja itse myönsi sittemmin ilman yskähtelyjä Daviesin kiistattoman lahjakkuuden. Charles Foster Kanen kuolinvuoteellaan parahtama ”Rosebud”-repliikki liittyi sinnikkäiden huhujen mukaan Hearstin rakastajattarensa intiimialueelle antamaan hellään lempinimeen ja legenda on syytä mainita tässäkin ilman gynekologista sensuuria, koska tarina on hyvä.

Thomas Gladysz kirjoittaa Tulisesta tytöstä:

”Vidor on tavoittanut juuri oikean sävyasteikon. Elokuva on täydellinen. Yksikään kohtaus, ele, vitsi, väliteksti, gagi, yksityiskohta tai henkilöhahmo ei ole poissa jengoiltaan. Kaikki kantaa kortensa kekoon. Teos on hyvin rytmitetty ja taitavasti näytelty. Elämälle uskollinen ja täynnä inhimillisyyttä oleva energinen tapainkomedia vakuuttaa jazz-ajan poreilevana Tuhkimo-tarinana.”

Totta onkin, että puheliaan mykkäelokuvan vinha rytmi, esi-screwballilainen tilannekomiikka ja ensemble-näytteleminen imaisevat katsojansa vastustamattomaan tolkuttomaan pyörteeseen. Vidorin luomus oli menestys heti tuoreeltaan ja sai, ohjaajan omaa vitsiä lainaten, ”joitakin positiivisia arvosteluja jopa sellaisissa lehdissä, joita Hearst ei omistanut…”

Chaplininkin suosikkeihin kuulunut teos tarjoillaan pohjoisessa hollantilaisen huippusäveltäjä Maud Nelissenin luoman musiikin tahtiin. Esityksestä vastaa Nelissenin johdolla The Sprockets -yhtye. (LT)

The Sprockets:
Daphne Balvers, sopraanosaksofoni
Frido ter Beek, altto- ja baritonisaksofoni
Marco Ludemann, banjo, mandoliini ja kitarat
Jasper Somsen, tuplabasso
Rombout Stoffers, perkussiot ja harmonikka
Maud Nelissen, piano