WIFE OF A SPY

Ohjaaja: Kiyoshi Kurosawa

Maa: Japani

Vuosi: 2020

Kesto: 1.55

Kielet: japani, englanti / tekstitetty englanniksi

Alkup. nimi: Spy no tsuma

Kategoria: , ,

Olaf Möllerin esittelyn pääsee katsomaan joko käynnistämällä elokuvan ja valitsemalla oikean ylänurkan valikosta ”Included Extras” tai katselualustan esittelysivulta kohdasta ”Bonusmateriaali”.

Wife of a Spy on esteettisesti todella ainutlaatuinen projekti – jonka todellista muotoa ei juuri kukaan Japanin ulkopuolella ole tähän asti päässyt näkemään. Joltisenkin kokeellisena hankkeena alun perin NHK:n BS8K-satelliittikanavalle tuotettu elokuva kuvattiin ultrateräväpiirtoisena, mikä tarkoittaa, että kuvat ovat lähes epätodellisen teräviä – Kiyoshi Kurosawa näyttää maailman brutaalisti tyystin vailla salaisuuksia saaden menneisyyden ja tulevaisuuden tuntumaan illusorisilta.

Elokuvateatteriversio kesytettiin 2K-resoluutioiseksi, värimääriteltiin lämpimämpään sävymaailmaan ja sen kuvasuhdetta muutettiin. Näin siitä tuli raikkaampi ja sen saattoi tuntea olevan lähempänä elokuvamuotoa, johon tässä elokuvassa viitataan ja jota siinä hyödynnetään. Ja kaikki tämä sellaisen tarinan takia, jonka keskiössä on elokuva, joka on kuvattu Japanissa 30- ja 40-luvuilla suosiossa olleelle Pathén 9,5 mm:n amatööriformaatille!

Tässä sitä käytetään sekä ihastuttavaan murtovarkaasta kertovaan lyhytelokuvaan että salaa kuvattuun dokumenttiin japanilaisten julmuuksista miehitetyssä Mantšuriassa. Molemmat on tehnyt Kōbesta kotoisin oleva tuonti- ja vientialan yrittäjä, jonka todellisia tarkoitusperiä emme koskaan täysin ymmärrä, saatikka sitten hänen vaimonsa, jota mies käyttää hyväkseen, eikä vanha ystävä, joka nyt palvelee kempetain (salaisen poliisin) riveissä… Vakoilupuuhat ovat harvoin näyttäneet tyylikkäämmiltä ja hienostuneemmilta – ja samalla alakuloisilta ja haikeilta.

Uusia Kiyoshi Kurosawan kaltaisia tekijöitä ei enää löydy, ei ainakaan Japanin ulkopuolelta: auteur, joka on todella raivannut tiensä elokuvatuotannon huipulle. Hän aloitti tekemällä amatöörielokuvia; kouluttautui ammattiinsa pinku eiga -elokuvien parissa (Kandagawa inran sensō, 1983); pääsi ohjaamaan ensimmäisen yleiseen jakeluun tarkoitetun pitkän elokuvansa (Sweet Home, 1986); hioi taitojaan suoraan videolevitykseen tehdyillä helmillä (Katte ni shiyagare! [kuusi jaksoa], 1995/96; Door 3, 1996); erikoistui metakierteiseen kauhuun (Cure, 1997; Charisma, 1999); lavensi töitään muiden lajityyppien alueelle (Ningen gōkaku, 1998; Tōkyō Sonata, 2008) tutkien samaan aikaan kaikkia fantastique-elokuvan puolia (Kairo, 2001; Kishibe no tabi, 2015), sci-fi mukaan lukien (Sanpo suru shinryakusha, 2017); työskentelee toisinaan televisiolle (Shokuzai [minisarja], 2012). Vaatimaton nero, joka tekee ja luo herkeämättä. (Olaf Möller)