Kahdeksan surmanluotia restauroidaan ja saadaan kansainväliseen levitykseen

Sodankylän elokuvajuhlien taiteellisen johtajan Peter von Baghin (1943-2014) pitkäaikainen haave on vihdoin toteutumassa: Yleisradion tuottama Mikko Niskasen pääteos Kahdeksan surmanluotia (1972) tv-sarja saa kansainvälisen levityksen uutena restauroituna 35 mm:n esityskopiona sekä digitaalisena 4K-kopiona.

Peter von Baghin ansiota on, että Oscar-voittaja Martin Scorsese tutustui Niskasen teokseen ja vaikuttui sen elokuvataiteellisista arvoista ja näki teoksen merkityksen. Teos on hyväksytty Scorsesen perustaman ja johtaman The Film Foundation -säätiön ensimmäiseksi pohjoismaiseksi World Cinema Project -hankkeeksi. Amerikkalainen säätiö maksaa kaksi kolmasosaa projektin kustannuksista. Opetus- ja kulttuuriministeriö, Yle sekä yksityiset rahoittajat ovat varmistamassa loppuosan rahoituksen.

Entisöinnistä vastaa Bolognan elokuva-arkisto, jonka yksikkö L’Immagine Ritrovata on maailman johtava restauroinnin osaamiskeskus ja The Film Foundationin vakituinen yhteistyökumppani. Yksikön nauttimasta arvostuksesta kertoo, että viime vuosina sekä Charles Chaplinin perikunta että
Buster Keatonin oikeuksien haltijat ovat antaneet valikoimansa Bolognan elokuva-arkiston restauroitavaksi.

Tavoitteena on, että restauroidun Kahdeksan surmanluotia -kopion Suomen ensi-ilta järjestetään Sodankylän elokuvajuhlilla vuonna 2019, jonka jälkeen Bolognan elokuva-arkisto levittää teoksen kaikille mantereille.

Fiction Finland ry, joka hallinnoi projektia Suomessa, on voittoa tavoittelematon aatteellinen yhdistys, jonka tarkoituksena on edistää suomalaisen elokuva- ja sarjadraamakulttuurin laatua ja kansainvälisyyttä. Yhdistyksen toinen kulttuuriprojekti on vuosittainen sarjadraamatapahtuma Helsinki Script (helsinkiscript.fi). Yhdistyksen hallitukseen kuuluvat sen perustajajäsenet Anne Brunila, Satu Kyösola, Mark Lwoff sekä puheenjohtaja Liselott Forsman.