MARK JENKIN

Kuten monen muunkin maan kohdalla, olemme tottuneet näkemään englantilaisissa elokuvissa pääkaupunkia – Lontoon Big Beniä, Thamesia, Piccadilly Circusta… –, mutta Mark Jenkin (s. 1976) on tuonut omissa töissään esille Cornwallia, Ison-Britannian saaren lounaisimmasta kärjen maakuntaa. Jenkinin riippumattomat elokuvat edustavat kunnioitettavan henkilökohtaisesti alueellista tuotantoa: keskiössä ovat usein hänen oman elämänsä kokemukset tai maaltapaosta kärsivän kelttiläisen Cornwallin uhattu elämänmuoto eri ilmentymineen.

Jenkin kääntää rajalliset alueelliset taloudelliset resurssit luovuudeksi. Palattuaan 2002 Lontoosta kotikulmilleen hän on tehnyt jo viisi pitkää elokuvaa ja kymmeniä lyhyitä, joista osa dokumentteja ja/tai kokeellisia – kuten tuorein David Bowie is Dead (2018). Tästä kaikesta parhaana todisteena on Sodankylässä nähtävä Jenkinin helmikuussa Berliinin filmijuhlilla ansaittua huomiota herättänyt kansainvälinen läpimurtofilmi, hypnoottinen turismin koetteleman kalastajakylän ja veljeskiistan kuvaus Bait (2019), jonka kekseliäisyys elvyttää brittiläisen sosiaalirealismin parhaita perinteitä kuin suoraan elokuvan alkulähteiltä.

Bait on Jenkiniltä melkoinen yhden miehen show, kun hän vastaa melkein kaikista elokuvan avaintöistä – apunaan opiskelijoita paikallisesta Falmouthin yliopistosta, jossa hän toimii itsekin apulaisluennoitsijana. Vuonna 2012 Jenkin julkisti manifestin ”Silent Landscape Dancing Grain 13 Film Manifesto”, joka sisältää hänen tuotannolleen keskeiset käsityöläisperiaatteet. Hän ei ota niitä kuitenkaan turhan dogmaattisesti, 13. pykälä kuuluu: ”Jokaisen elokuvan pitää rikkoa joku tai kaikki manifestin säännöistä!”

Timo Malmi