MARZIEH MESHKINI

Marzieh Meshkini saapuu Sodankylään muassaan kaksi Mahkmalbaf Film Housen jäsenenä signeeraamaansa hienoa omaa ohjausta, jotka kuvastavat hänen syvää tietoisuuttaan naisten ja lasten asemasta Lähi-idässä. Mahkmalbaf Film Housen viidestä elokuvantekijästä enemmistö eli kolme on naisia, mikä ei ollenkaan sovi käsitykseemme iranilaisten ja/tai islamilaisten naisten alistetusta asemasta. Onkin jännittävää kuulla, ovatko Mahkmalbafin perheen naisten saavutukset poikkeuksia, sattumaa vaiko heidän tai koko perheen vuosien sinnikkään kamppailun tulosta?

Jos viiden perheenjäsenen Makhmalbaf-tuotanto on ainutlaatuinen tapaus maailmassa, niin erikoisuus sinänsä on myös se, että niin Marzieh Meshkini kuten kolme lastakin ovat saaneet elokuvakoulutuksensa Makhmalbaf Film Schoolissa. Useamman vuoden opintojen jälkeen Meshkini oli – toimittuaan assistenttina myös miehensä Mohsen Mahkmalbafin elokuvassa Hiljaisuus (1998) ja Samira-tyttären elokuvassa Omena (1998) – valmis ohjaamaan ensimmäisen oman elokuvansa.

Episodielokuvat ovat harvoin onnistuneet niin kauttaaltaan hyvin kuin Meshkinin debyyttifilmi, Persianlahden Kishin eksoottisella saarella tapahtuva The Day I Became a Woman (2000), joka kertoo viihdyttävästi – absurdia huumoria ja avantgardististakaan otetta kaihtamatta – kolmen eri-ikäisen iranilaisen naisen vertauskuvalliset tarinat lapsuudesta vanhuuteen. Tiettävästi elokuva joutui Iranissa heti kiellettyjen hyllylle.

Meshkinin toinen Venetsian filmijuhlilla palkittu ohjaustyö on filmattu sodanjälkeisen Afganistanin Kabulissa. Stray Dogs (2004) on koskettava kertomus kahden lapsen eloonjäämiskamppailusta, heidän äitinsä ja talebanilaisisänsä ollessa eri tahoilla vangittuina.

Ohjattuaan Mohsen Mahkmalbafin kanssa yhdessä vielä yhden elokuvan, Tadzikistanissa filmatun The Man Who Came with the Snow (2009), Meshkini ei ole valitettavasti enää päässyt maanpaossa ohjaamaan, mutta on muiden perheenjäsenten tavoin saanut onneksi työtehtäviä miehensä elokuvissa. Maailmassa on vielä Iranin kaltaisia maita, joissa taidetta, elokuvia ja elokuvantekijöitä pidetään todella merkittävinä vaikuttajina – on tämä asema heille sitten siunaukseksi tai ei.

Timo Malmi