NORA FINGSCHEIDT

Nora Fingscheidt (s. 1983) saapuu Sodankylään ensimmäisen pitkän elokuvansa System Crasher (Saksa, 2019) kanssa. Mikään ensikertalainen Sodankylän kävijä Fingscheidt ei kuitenkaan ole, sillä hän on käynyt dokumentoimassa festivaalitunnelmia jo 2000-luvun alussa, ja viime käynnistä, jolloin työn alla oli vielä System Crasherin käsikirjoitus, on vain pari vuotta.

Fingscheidt ymmärsi jo varhain haluavansa tehdä elokuvia, mutta ei ensi alkuun tiennyt miten alalle pääsee. Koulun jälkeen hän opiskeli useita itseään kiinnostavia aineita Freie Universität Berlinissä. Elokuvan pariin hän päätyi yleishyödyllisen yhdistyksen perustamassa filmArchessa, joka tarjoaa elokuvakoulutusta virallisen koulujärjestelmän ulkopuolella. Siellä syntyivät myös ensimmäiset lyhytelokuvat. Fingscheidt kouluttautui näyttelijävalmentajaksi ja toimi tuotantopäällikkönä sekä apulaisohjaajana ennen kuin aloitti ohjaajaopinnot Baden Württembergin elokuva-akatemiassa.

Elokuvakoulun päätöstyönä valmistui Argentiinan mennoniittojen elämää kuvaava dokumenttielokuva Ohne diese Welt (2017). Vaihto-oppilaana Argentiinassa asuessaan Fingscheidt oli tutustunut mennoniittayhteisöön kuuluvaan tyttöön ja palasi aiheen pariin vuosia myöhemmin. Mennoniitat viettävät yksinkertaista elämää ilman nykyajan tekniikkaa. Fingscheidt asui kaksi kuukautta yhteisön keskuudessa päästäkseen sisään heidän elämäänsä ja luodakseen luottamukselliset välit sen jäseniin. Ohne diese Welt sai mm. arvostetun Max Ophüls -palkinnon.

Lyhytelokuvissaan Fingscheidt on käsitellyt vaikeita perhesuhteita ja vanhojen haavojen repeämistä. Elokuvassa Synkope (2010) perheen huolella ylläpidetty julkisivu murtuu tyttären kihlajaisissa, ja Brüderlein (2012) kertoo nuoresta naisesta, joka saa isänsä kuoleman jälkeen tietää, että hänellä on velipuoli.

Kaisu Isto