Unet voivat olla jotakin, mitä haluamme, kuvia, joita näemme nukkuessamme, tai valveillaolon aikaisia näkyjä, jotka eroavat todellisuudesta. Ne voivat tuntua oudoilta tai selittämättömiltä, sisältää erikoisia muodonmuutoksia tai vain olla jotain meistä ihanaa ja ihmeellistä. Animaatiota pidetään usein ihanteellisena välineenä ilmaisemaan sitä, mitä voidaan nähdä unessa mutta ei todellisuudessa, ja sen kyky muuntua ja tarjota mielikuvituksellisia näkyjä antaa mahdollisuuden luoda unia monella tasolla. Animoidut unet voivat lennättää meidät pilvien taakse, sukeltaa salaperäisiin valtameriin tai tutkia mielemme outoja sopukoita. Niissä voidaan myös kuvitella olentojen tai koneiden seikkailuja käyttämällä esineitä kuten lankaa, piipunrasseja ja hiekkaa, jolloin passiivinen aine muuttuu yllättävän eloisaksi. Tällaista kuvittelua on ollut animaatioissa aivan alusta lähtien, esimerkkeinä Émile Cohlin Fantasmagorie (1908) tai Fleischer Studiosin Out of the Inkwell -sarja. Mutta viime vuosisadan puoliväli, erityisesti 1970-luku, oli psykedeelisten visioiden aikakautta, animaatioon täydellisesti sulautuvan tajunnan laajentumisen aikaa.
Kazimierz Urbańskin Varsovassa tehty Aine (1962) on sopiva johdanto tälle näytökselle, sillä se keskittyy aineen – tässä tapauksessa langan – outoon logiikkaan ja muuntautumiskykyyn. Avantgardistisen säveltäjän Andrzej Markowskin aavemainen, tunnelmallinen ääniraita lisää elokuvan hämmentävää unenomaisuutta, kun lanka nousee kuin aurinko, purkaantuu, versoo siipiä ja luikertelee tarinankerronnaksi. Montrealissa tehty ja inuiittien taruun perustuva Caroline Leafin elokuva Pöllö, joka avioitui hanhen kanssa (1974) tarjoaa mystisen, hiekkaan hahmotellun maailman, joka hiipuu ja soljuu kertoessaan pöllön ja hanhen vaikean rakkaustarinan. Klaabu (1978) on virolaisen taiteilijan Avo Paistikin luoma omituinen hahmo: syntynyt vesipisarasta, näyttää munalta ja pystyy muovaamaan kehoaan, miten haluaa. Jean-François Laguionien teoksessa The Lady and the Cellist (1965) Lalon sellokonserton lyyrinen musiikki yhdistyy aaltoilevaan mereen luoden unimaailman, joka sisältää vaaroja, taikaa ja rakkautta.
Sitten söpö vallankumous jatkuu! Virolainen animaattori Heino Pars oli taitava kuvittelemaan pienten olentojen elämää, ja elokuvassa Seikkaileva mopo (1962) hän tuo esille unenomaiseen, tyylikkääseen Tallinnaan eksyneen pienen skootterin unelmat. Se on ihastuttava tarina elämän tarkoituksen löytämisestä; kasvutarina ja metakertomus elokuvasta. Virolaisen Aarne Ahin Babysitters (1975) herättää eloon hassut unelmamme rakkaista lemmikeistä ja vie meidät kissanpentujen vahtimisen monimutkaiseen maailmaan. Vaikka kissanpennut on tehty yksinkertaisista piipunrasseista, niiden ilmaisuvoima laajentaa käsitystämme siitä, mikä voi olla todellista. Kanadalaisen animaattorin Evelyn Lambartin hienosti tehdyssä Mr. Frog Went A-Courting -elokuvassa (1974) tuntuu, kuin lakatut esineet heräisivät eloon. Musta tausta luo ihmeellisen tunnelman elokuvaan, joka loihtii esiin metaforisen maailman, jossa lupaus kauniista unesta tuhoutuu äkillisesti.
Lopuksi kaksi muuta virolaista elokuvaa tutkii ”teknodeelistä” taidetta. Ando Keskkülan Jänöpupu joka ei halunnut nukkua (1975) yhdistää psykedeliaa tuittupäisen pupun haluttomuuteen käydä unille, ja Rein Raamatin Lento (1973) nousee kauniisti taivaalle kuvitellessaan, miten ihminen voisi oppia lentämään, ja matkaa ilmassa leijuvan siemenen mukana aina tähtiin asti.
Jennifer Barker
ELOKUVAT
Aine (Puola, 1962)
Pöllö, joka avioitui hanhen kanssa (Kanada, 1974)
Klaabu (Viro, 1978)
The Lady and the Cellist (Ranska, 1965)
Seikkaileva mopo (Viro, 1962)
Babysitters (Viro, 1975)
Mr. Frog Went A-Courting (Kanada, 1974)
Jänöpupu joka ei halunnut nukkua (Viro 1975)
Lento (Viro, 1973)