”Taide on yritys päästä totuuden ytimeen. Ei se koskaan pääse, mutta se voi päästä hyvin lähelle”, Anselm Kiefer on sanonut. Ohjaajalegenda Wim Wendersin tuore henkilödokumentti kertoo yhdestä tämän hetken suurimmista kuvanveistäjistä ja taidemaalareista, massiivisia taideteoksia luovasta Kieferistä.
Katsojan onneksi puikot ovat Wendersin käsissä. Kaukana poissa siintävät konventionaalisen henkilödokumentin lamaannuttavat maneerit ja puolikuivat ”puhuvat päät”. Wenders vastaa taiteeseen taiteella. Siksi, että eteerisesti etenevä elokuva näyttää Kieferiltä itseltään, taiteen ystävänä sitä on antoisaa seurata: keskiössä ovat taide ja sen tekijä, ei niiden selittäminen.
Valokuvissa, ”protestissa unohdusta vastaan”, Kiefer seisoo isänsä Wehrmachtin univormussa, oikea käsivarsi ojennettuna. Moni intellektuelli, sanoo Kiefer, ei aina nopeassa tuomiossaan kysy, mitä hän itse olisi tehnyt natsi-Saksan aikaan. Valokuvien tarkoitus on muistuttaa historiasta, jonka 1945 syntyneen taiteilijan mielestä Saksa on pyrkinyt hautaamaan unohduksiin.
Kieferiä ovat innoittaneet niin Martin Heideggerin filosofia kuin Paul Celanin runouskin, mutta ennen kaikkea Vincent van Gogh. Kuulemme Celanin runoutta hänen itsensä lausumana. Leonard Küßnerin mahtava musiikki soi läpi elokuvan.
Joonas Nykänen