Miten perusteellisesti filmihulluus, cinefilia, voikaan vaikuttaa ihmiseen ja hänen kohtaloonsa?
Tästä kertoo viime kesänä Sodankylässä Arkkitehtuuri ja elokuva -teeman merkeissä esitelmöineen Ehsan Khoshbakhtin syvästi henkilökohtainen, runsaiden elokuvanäytteiden maustama dokumentti Celluloid Underground.
Paitsi omista kokemuksistaan maanpaossa Lontoossa hän kertoo ystävästään Ahmad Jorghanianista, jonka intohimoinen elokuvakopioiden arkistoiminen vei Iranissa neljäksi vuodeksi vankilaan, kidutettavaksikin.
Kipeissä mutta rakkaissa synnynmaansa muistoissa Khoshbakht perusti Teheranissa elokuvakerhon jo 17-vuotiaana. Kun hän esitti modernin iranilaisen elokuvan isän, 2023 murhatun Dariush Mehrjuin klassikon Lehmä (1969), alkoivat vaikeudet islamilaisen vallankumouksen kanssa.
Ajojahdin aiheuttama emigroituminen on toisaalta tuonut Khoshbakhtille lännessä sellaisia siunauksia kuin paikan Italian Bolognan arvostetun festivaalin Il Cinema Ritrovaton neljän taiteellisen johtajan kvartetissa.
Se, kuinka cinefilia voi todella uhmata valtaa, tulla viranomaisten vinkkelistä vaaralliseksi, näyttäytyy surumielisesti Jorghanianin kohtalossa. Tämä ”Iranin Henry Langlois” arkistoi yli 4 000 elokuvaa ja 1 000 still-kuvaa kätkien kielletyt kelat esikaupunkipiiloonsa. Varsinainen filmiuskovainen: Ahmad pitääkin kopioita tärkeämpänä kuin itseään!
Timo Malmi