Agnieszka Holland on ollut eurooppalaisen elokuvan merkkitekijä jo lähes 50 vuoden ajan, mutta nyt hän on ajankohtaisempi kuin koskaan. Venetsian elokuvajuhlilla tuomariston palkinnon voittanut elokuva käsittelee Puolan ja Valko-Venäjän rajan pakolaiskriisiä koskettavan dokumentaarisella otteella.
”Vihreällä rajalla” viranomaiset näkevät asiat mustavalkoisesti ja lastaavat Syyriasta, Afganistanista ja Afrikasta pakenevia ihmisiä rekoilla rajan yli kuin karjaa, kunnes toinen maa palauttaa heidät takaisin. Oikeistohallitusten siunaamina maat pelaavat ihmisillä tennistä, tai pahimmassa tapauksissa jalkapalloa. Puolalaisten rajavartijoiden esimies motivoi epäinhimillisellä propagandalla, jossa ihmiset typistyvät Lukašenkan hybridisodan ammuksiksi. Jopa metsän eläimet katsovat sivusta kummissaan, kuinka ihmisten reviirikiistat ovat lähteneet käsistä.
Hollandin humaanista katseesta ei ole epäilystäkään. Ytimessä olevat osapuolet ”perhe”, ”rajavartiosto” ja ”aktivistit” esitetään monitasoisesti, mutta kriisi ulottuu myös lähiseudun asukkaisiin. Yksi heistä on miehensä koronapandemialle menettänyt psykologi, jonka on pakko toimia, kun takapihalla kuolee ihmisiä.
Hollandin ja tekijöiden huoli huokuu elokuvasta. Kyseessä on kenties vuoden tärkein teos, joka osoittaa ongelmakohtia, tekopyhyyttä ja Suomen valtapuolueidenkin viljelemää retoriikkaa, muttei jätä katsojaa ilman toivoa.
Otto Kylmälä