Yksi Markku Lehmuskallion sympaattisimpia ominaisuuksia on hänen esteettinen mukautuvuutensa ja uteliaisuutensa: elokuva elokuvalta hän vaikuttaa kokeilevan uusia tarinankerronnan tapoja. Verrattain ennalta-arvattava on sen sijaan se maailma, jota hän (usein yhdessä vaimonsa Anastasia Lapsuin kanssa) tutkii: tundralla ja/tai jäätiköllä elävien ihmisten elinpiiri – oli se sitten Suomessa, Neuvostoliitossa tai nykyisellä Venäjällä, tai Inuksukin tapauksessa Kanadassa.
Inuksuk on yksi Lehmuskallion vähemmän tunnettuja töitä, varmaankin koska se on muodollisesti erittäin hankalasti lokeroitava teos realismin ja unenomaisuuden välimaastossa. Lavea näyttelijäntyö ja vivahteettomasti esitetyt dialogit kuuluvat kokonaissuunnitelmaan – sillä kuinka muuten kuin suoraan päin näköä voisivat eri kielellisistä taustoista tulevat ihmiset ylipäänsä kommunikoida, elleivät heidän ajatuksensa ja huomionsa peräti yksinkertaisesti haihdu ilmaan, koska kukaan muu ei ymmärrä heidän puhumaansa kieltä?
”Inuksuk” tarkoittaa muuten eräänlaista kiviröykkiötä, jota käytetään kaikennäköiseen navigointiin ja paikannukseen, matkanteosta paimentamiseen ja ruokavarastoihin. Ilmeisesti ne saattavat olla myös uskonnollisesti merkittäviä paikkoja. Mitä ikinä ne tarkalleen olivatkaan, kenelle, ja milloin, ne näyttivät suuntaa. Sellaisia merkkejä siis, joita me kaikki tarvitsemme.
Olaf Möller