Kuten tanskalaiset dogma-veljet, Hitchcock ymmärsi jo varhain, että taiteilijan on hyvä rajoittaa ilmaisunsa rönsyilyä ja turskahtelua. Uran ensimmäinen värielokuva, yhden asunnon raameissa tapahtuva Köysi jatkaa Pelastusveneen (1944) käynnistämää, Takaikkunaan (1954) huipentuvaa rajatun tilan kokeilua ja lisää panoksia 10 minuutin (eli filmikelan maksimimitan) pituisilla leikkauksettomilla otoillaan.
Rakenteeltaan Köysi ei ole mikään kryptinen whodunnit vaan muistuttaa ennemminkin Columbo-jaksoa, jossa entisen opiskelutoverinsa kuristavan ja ruumiin päivälliskutsujen ruokapöytänä toimivaan arkkuun kätkevän nuorukaiskaksikon rikos näytetään heti kärkeen. Nietzschen yli-ihmisopeista lainatun kokeiluintonsa he ammentavat vieraisiin lukeutuvalta, teosta nopeasti jyvälle pääsevältä radikaalilta opettajaltaan Rupertilta (James Stewart ensimmäisessä Hitchcock-roolissaan), ja perimmiltään dostojevskilainen draama kasvaa tutkielmaksi viime mainitun vastuusta ja syyllisyydentunteesta.
Erityisen kiehtovia ovat ulkoelokuvalliset seikat, kuten dialogiin sisältyvä Cary Grantia koskeva metaläpänheitto tai Hitchcockin ratkaisu roolittaa ”tappajapariskunnakseen” kaksi tosielämän homo/biseksuaalia (John Dall ja Farley Granger). Huomion vetää lopulta puoleensa säästellen käytetyn Stewartin ”japanilaisen kylmä” roolisuoritus.
Lauri Timonen