Monday or Tuesday ei ollut Vatroslav Mimican ensimmäinen kokeilu tajunnanvirtanarratiivin parissa – mutta koskaan aiemmin tai koskaan myöhemmin hän ei osoittanut vastaavaa muodollista röyhkeyttä. Tarinan yksinkertaisuus auttaa asiaa: kyseessä on päivä tavanomaisen ajatustyöläisen, journalisti Markon elämässä. Hän puuhailee arkisia asioita muistellen menneisyyttään ja kuvitellen tulevaisuuttaan, puhumattakaan muista mieleen juolahtavista ajatuksista, äkillisistä havainnoista, toisten ihmisten tarinoista, joita hän alkaa muistella-kuvitella, jne.
Visuaalisesti kyseessä on varsinainen herkkupöytä, mikäli pitää elokuvista, jotka ovat teknisesti tarkoituksellisen sekavia – käytössä on erilaisia filmilaatuja, kuvavirtaan syötetään dokumenttimateriaalia ja animaatioita jne. Todellisuus ei tässä ole yhtenäinen, vaan mielipuolinen mahdollisuuksien tilkkutäkki. Kaiken alla kulkee kafkamainen pohjavirta inhimillisestä olemassaolosta ennen kaikkea jonkinlaisena ansana, ja runsas annos uuden aallon lennokkuutta tekee kaikesta kirkasta ja kimmeltävää – samoin kuin monissa muissa Mimican elokuvissa, tyylilliset abstrahoinnit miltei abstrakteista lavasteista epäkeskoihin animaatioihin haastavat jokapäiväiset näkemykset realismista jonain sellaisena, jota näemme katsoessamme ulos ikkunasta. Todellisuus on sitä, mitä näemme uneksiessamme – kun taas jokapäiväinen elämämme… kuka tietää.
Olaf Möller