Anssi Mänttärin upealla, Pahan kosketuksen (1958) kuolemattoman avauksen haastavalla kamera-ajolla alkava Palkkasoturi keskittyy huomioimaan kapakkafilosofian lukuisia aspekteja. Toisaalta on notkuvat, lorvivat ja nukkavierut äijät, kuten lapsistaan erotettu työtön (Turo Pajala), joka hakataan yöhön. Sitten on esimerkiksi isä (Kari Heiskanen), joka maalaa lapsensa syntymäajan pihansa parkkipaikan asvalttiin ja saa riesakseen semifasistiset siviilivartijat ja moraalipoliisit.
Palkkasoturi on myös tarina vaatimattomasta miehestä (Ilkka Heiskanen), joka elää keskellä eksistentiaalista kriisiä: Meidät kaikki on syljetty vapauteen. Se vangitsee meitä kuin puristuva häkki. Mitä hittoa me oikeastaan teemme tällä vapaudella – ylipäänsä elämällä?
Vapaus on vain sana. Sitä ei ole. Silti mies tekee, mitä mies valitsee tekevänsä. Tässä tapauksessa jättää aiemman elämän, perheensä, työnsä ja naisensa ja painuu Jugoslaviaan keskelle sisällissotaa.
Tämä aihe herätti Mänttärin mielenkiinnon, filmi pohjautuu tosijuttuun. Sen teema voisi olla: ”Löydä, mitä rakastat – ja anna sen tappaa sinut.”
Joonas Nykänen