István Szabón ketterä kamera on kutsumaton vieras, joka kurkistaa seuraavana päivänä purettavan budapestilaisen kerrostalon asukkaiden yhteisiin ja yksityisiin muistoihin. Cocteau-henkinen tutkielma, jonka hämmentävät vastakkainasettelut muistuttavat etäisesti myös varhaista surrealismia, käy yhdessä yössä läpi viisikymmentä vuotta talon elämää. Unen logiikalla ja sujuvuudella henkeäsalpaavat kamera-ajot rekonstruoivat kansakunnan lähihistoriaa tiilien, ikkunoiden, seinien ja puupaneelien kautta.
Kuin Jacques Tatin Playtime-elokuvassa konsanaan, arkkitehtuuri on sekä lähtökohta että jokaisen liikkeen kehys – se on kuin elävä olento. Tässä elokuvassa, jonka alaotsikkokin on ”Dream about a House”, unelma talosta, rakennus kuitenkin heijastelee ihmisten toiveita ja traumoja enemmän kuin vastaavat arkkitehtuuria ja elokuvaa yhdistelevät tirkistelevät tutkielmat.
Monimutkaisen kerronnan ja vapaamuotoisen kuvauksen ansiosta Palomiehenkatu 25 on merkittävä osa elokuvahistoriaa, ja Szabóa innoittikin osittain muun muassa Dylan Thomasin Under Milk Wood. Jokaisen kuvan voi nähdä metaforana jostakin suuremmasta, mutta kenties sitäkin palkitsevampaa on elokuvan runollisen tutkiskelun valokuvallinen esittäminen. Sen tulkitseminen tuntuu aluksi mahdottomalta, mutta vähitellen siitä nousee esiin sarja mietteitä, joissa unkarilaisten historia ja henkilökohtaiset muistot täydentävät toisiaan.
Ehsan Khoshbakht