Michelangelo Frammartinon The Four Times (2010) on yksi 2000-luvun täydellisimmistä ja merkillisimmistä elokuvista. Se tarkkailee huumorin ja runollisuuden kautta ihmisten, eläinten ja sielun kiertokulkua. Frammartinon elokuvan painoarvoa lisäsi entisestään se, että seuraavaa elokuvaa saatiin odottaa reilut kymmenen vuotta.
Puolidokumentaarisessa The Holessa ollaan 1960-luvun alussa italialaisen nousukauden huipulla. Samalla kun pohjoisen rakennetaan Euroopan korkeinta rakennusta, pieni joukko tutkijoita laskeutuu maailman kolmanneksi syvimpään luolaan. Elokuva kuvaa sekä tätä matkaa että läheisen kylän arkea.
Paimenet kerääntyvät nuotion ääreen ja kyläläiset mustavalkotelevision: ymmärrys maailmankaikkeuden mysteereistä laajenee viihteen, eläinimitaatioiden ja maakerrosten syvyyksiin sukeltamalla. Alussa kamera astuu ulos kuin Platonin luolavertauksessa, mutta todellinen tietämys löytyy palaamalla maan uumeniin. Aikansa ikonit ja kansikuvajulkkikset ovat katoavaista tomua maailmankaikkeuden mysteerien edessä.
Elokuva sijoittuu siihen italialaisen nykydokumenttien ja hybridielokuvien iskuvoimaiseen etujoukkoon, jota Gianfranco Rosi, Pietro Marcello ja Roberto Minervini ovat tehneet maailmalla tunnetuksi. Frammartinon tarkasteleva kamera on kastettu Roy Anderssonin ja Jacques Tatin lempeällä huumorilla, jota tukevat sydäntä särkevän kauniit luontokuvat.
Otto Kylmälä