Heillä ei ole nimiä. He ovat ainoat ihmiset nimettömän, loppuvuodeksi tyhjentyneen lomakaupungin tuulisella rannalla Itämerellä. Molemmat kärsivät toisen maailmansodan kauhujen muistoista. Mies vaikuttaa hautovan itsemurhaa. Voisiko nainen kenties pelastaa hänet – jos hänellä vain on tarpeeksi voimia jäljellä pelastaakseen ensin itsensä?
Tadeusz Konwicki tiesi mistä puhui tässä ensimmäisessä, hyvin lyhyessä fiktioelokuvassaan: Armia Krajowan sotilaana hän oli taistellut natseja vastaan aina isänmaansa miehityksestä lähes sodan viimeisiin päiviin asti. Konwicki oli alun perin kirjailija ja itse asiassa amatööri ryhtyessään tekemään The Last Day of Summeria; elokuvaaja Jan Laskowski toimi diskreetisti apulaisohjaajana pitäen huolta työn puhtaasti teknisestä puolesta; hänen pikkuveljensä Jerzy puolestaan oli elokuvan tuotantopäällikkö, ja heidän siskonsa Irena Laskowska näytteli vielä naispääosaa; toisin sanoen kyse oli hyvin läheisestä ja tiiviistä työryhmästä.
On huomattavaa, että Konwicki oli 1950-luvun alussa yksi kirjallisen sosialistisen realismin juhlituimmista tekijöistä – sillä The Last Day of Summeriin mennessä hän oli kehittynyt kohti paljon eksistentiaalisempaa tyyliä, joka kääntyi pian vielä aggressiivisemmin kohti allegoriaa, groteskia ja surrealismia. Siinä mielessä tämä elokuva on eräänlainen siirtymäkauden työ, jonka ankaruus on yhtä paljon seurausta niin jo hylätyistä kuin vasta tuloillaan olevista kirjallisista pyrkimyksistä.
Olaf Möller