John Fordin pääteoksiin kuuluva, rajaukseltaan nerokas Young Mr. Lincoln keskittyy vuonna 1837 käytyyn oikeudenkäyntiin, jossa nuori Lincoln toimii puolustusasianajajana. Kyse ei ole juhlallisesta suurmiesmuotokuvasta tai laajan janan uurtavasta pompöösistä biopicistä, vaan ennusmerkkejä tulvivasta aavetarinasta ja kuolemanunesta, jonka tekijä ei etsi niinkään juonta vaan kirjoittaa kamerallaan runoa.
Henry Fondan kömpelön pitkäkoipisena, tanssitaidottomana honkkelina hahmottelema tuleva presidentti läpikäy siirtymäriittejä ”kypsymättömyydestä miehuuteen, viattomuudesta turmeltuneeseen viisauteen, ihmisestä myyttiseen statukseen” (Tag Gallagher), ja luonnekuvan moninaisuus mahdollistaa genrehypyt vakavasta oikeussalidraamasta prestonsturgesilaisia tasoja hipovaan kreisikomediaan.
Young Mr. Lincolnissa Fordin isänmaallisuus edustaa vielä toivorikasta, aidosti aatteellista uskoa yhdysvaltalaiseen hyvyyteen – ei vanhan konservatiivin melankolista lipunliehutusta vaan empatiaa, jossa myytti viedään melkein sadun asteelle. Ohjaajalle alati rakas Lincoln oli ”amerikkalaisen elämän vastakkaisten voimien symbolinen sovittelija” (Joseph McBride), mutta tällä kertaa kansakunnan suuret linjat piirretään pölyisen historiankirjapinon sijaan eteemme pelkkänä hämmentävän vaivattomana luonnoksena. Jotain kertoo ehkä sekin, että venäläiskollega Sergei Eisensteinille Young Mr. Lincoln oli ”kaikista tähän mennessä tehdyistä elokuvista se, jonka ohjaaja tahtoisin mieluiten olla”.
Lauri Timonen