Sodankylän elokuvajuhlat ja Kansallinen audiovisuaalinen instituutti (KAVI) jatkavat vuonna 2021 alkanutta yhteistyösarjaa ”Suomalainen elokuva 90 vuotta sitten”, jolla nostetaan esille kotimaisen elokuvan historiaa vuosi kerrallaan. 
Vuonna 1933 Suomessa julkaistiin viisi pitkää elokuvaa, joista kokonaisuudessaan on säilynyt neljä: Meidän poikamme merellä, Voi meitä! Anoppi tulee, Herrat täysihoidossa ja Ne 45 000. Sininen varjo on säilynyt vain osittain. Kaikki viisi elokuvaa sekä valikoima vuoden 1933 lyhytelokuvia ovat katsottavissa Kansallisen audiovisuaalisen instituutin Elonet-palvelussa:
- Meidän poikamme merellä, ohj. Erkki Karu
- Voi meitä! Anoppi tulee, ohj. Erkki Karu
- Herrat täysihoidossa, ohj. Risto Orko
- Ne 45 000, ohj. Erkki Karu, Risto Orko
- Sininen varjo, ohj. Valentin Vaala
Onnellinen poukama – Suomalainen elokuva 90 vuotta sitten, 1933
Vuonna 1933 synkät pilvet laskeutuivat Keski-Euroopan ylle ja olivat vuosikymmenen loppuun mennessä syöksevä mantereen ennennäkemättömään kaaokseen. Maailma oli aiempaa epävarmempi paikka, jossa ääriliikkeillä oli entistä kuuluvampi rooli: tulevaisuuden tuulet puhalsivat tuntemattomina.
Vuoden kotimainen elokuvasato tarjoaa uhkakuvien keskellä eskapistisen illuusion ja kutsuvan vaihtoehdon, rauhaisan, turvaisan ja onnellisen poukaman, jonka asukit yhteisvoimin pyrkivät parsimaan paremman huomispäivän. Amerikan pörssiromahduksen käynnistämä lama ja Suomessa koettu pula-aika olivat väistymässä, ja elokuvateollisuuden puolella tuotanto jälleen kasvussa. Siirtymästä äänifilmin pariin on samaten selvitty, ja uusi tapa tehdä elokuvia kutkuttaa ja inspiroi tekijöitä. Keskeisinä teemoina vuoden filmeissä ovat toiveikkuus, suoraselkäinen reippaus ja lapsenomainen ilo. Pohjoinen synkkyys loistaa pitkälti poissaolollaan.
Vuoden 1932 kolmea unohdettua filmiä vasten 1933 syntyi jo viisi elokuvaa, joista neljä on säilynyt kokonaisuudessaan. Kolmesta vastuun kantoi aikakauden keskeinen dynamo Erkki Karu, joka talkoiden päätteeksi riitaantui oman puljunsa Suomi-Filmin kanssa ja perusti seuraavana vuonna kilpailevan Suomen filmiteollisuuden asettaen näin kotimaisen elokuvan keskeiset voimasuhteet klassisiin uomiinsa.
Kirkkaimmasta tähdestä ei ole kahta kysymystä. Vuoden viidestä elokuvasta Georg Malmstén löysi tiensä neljään hurmaten aikalaisyleisön reippaalla olemuksellaan ja tarttuvilla lauluillaan. Meidän poikamme -trilogian keskimmäinen osa Meidän poikamme merellä, veljessarjan vähiten propagandistinen vesa, tarkastelee veikeitä suomalaissotilaita laivaston kertausharjoituksissa. Valkokangasdebyyttinsä lomassa Malmstén (Suomen Gene Kelly!) esittää joukon unohtumattomimpia hittejään. On jokaisen suomalaisen kansalaisvelvollisuus todistaa omin silmin elokuvan hilpeä saunomiskohtaus alkuvoimaisessa epiikassaan.
Voi meitä! Anoppi tulee on kotimainen versio vuotta aikaisemmasta ruotsalaisfarssista, staattinen mutta kansankomedian varhaisempaa kehitysastetta oivallisesti dokumentoiva hassuttelu. Suomi-Filmin tulevan tehtaanjohtajan Risto Orkon luotsaama Herrat täysihoidossa kantaa Anoppia selkeästi paremmin ja käy miltei sapluunasta seuraavan kahdenkymmenen vuoden kotimaiselle elokuvakomiikalle.
Suomessa tehtiin kyllä muutakin kuin pelleiltiin, nimittäin vastustettiin tuberkuloosia! Valistuselokuva Ne 45 000 on juuri niin saarnaava ja pateettinen kuin kirjailija Maila Talviolta saattoi odottaa, ja keskiön romanttinen kolmiodraama tuntuu täysin turhalta harhautukselta tärkeästä missiosta. Sydän on kuitenkin oikeassa paikassa. Teos tutkii maan yleisintä keuhkotautia opettajan ottein, keskittyen parantumisen prosessiin ilman pelkoa. Yhteisvoimin tämäkin selätetään.
Talvio-filmin suosimista melodramaattisista tendensseistä huolimatta säästämme vuoden ainoan kyyneleen Siniselle varjolle. Suomen suurimman elokuvantekijän Valentin Vaalan ensimmäisestä äänielokuvasta ja kaikkien aikojen ensimmäisestä Waltari-sovituksesta on säilynyt jälkimaailmalle vain 16 minuutin katkelma ja joitain poistettuja otoksia. Särkyneen peilin sirpaleissa näemme väläyksiä Teuvo Tulion viimeisestä suomalaisesta elokuvaroolista ja myös mitä kauneinta kuvausta maamme nuorekkaasta pääkaupungista. Väläykset viettelevästä modernista kuuluvat tarmokkaan ja eteenpäin katsovan elokuvavuoden miellyttävimpiin näkyihin.
Topi E. Timonen
Vuoden 1933 lyhytelokuvia
- Englantilainen viikko
- Partioliikkeen perustaja Helsingissä
- Pesäpallo, Suomen kansallispeli
- Puukottelu pois – nyrkkeily itsepuolustukseksi
- Pikku myyjätär
- Otto Manninen ja Anni Swan
- Suomalaista voimistelua
Samoin kuin vuoden 1932 dokumenttisadossa hämmästyttää tänäkin vuonna ihmisten määrä: Helsinginhän piti olla pikkukaupunki. Kuitenkin ihmisiä riittää kadunvarsille ja Suurkirkon portaille loputtomasti. He seuraavat paraateja herkeämättä, eikä ole pulaa marssijoistakaan. Toisaalta dokumentin keinoin – rajaamalla – on helppo luoda loputtomuuden vaikutelma.
15 vuotta aiemmin päättynyttä sotaa muistellaan kolmessa dokumentissa. Suojeluskuntia esitellään perin pohjin. Ruotsin kuninkaan valtiovierailun yhteydessä nähdään kuvia sittemmin kadonneesta Viipurista. Elokuvassa Englantilainen viikko kilttiasuinen sotilassoittokunta esittelee Englannin ystävyysviikon kunniaksi paraatiperinteitä, joita nuoren tasavallan armeijalla ei ollut – eikä tullut.
Partioliikkeen perustaja Helsingissä näyttää lordi Baden-Powellin ja häntä vastaanottavan Mannerheimin, jonka ilmiömäinen valkokangasläsnäolo käy selväksi lyhyistäkin välähdyksistä. Pesäpalloliitto on tuottanut elokuvan Pesäpallo, Suomen kansallispeli; alussa se hyödyntää taitavasti pikkupoikien näkökulmaa pallopeliin, mutta päätyy melko yksipuiseen militarismiin. Valistuselokuva Puukottelu pois – nyrkkeily itsepuolustukseksi tekee nykykatsojaan hieman surrealistisen vaikutelman.
Virallisten paraatien ja militarismin ohella vuoden 1933 tarjonnasta erottuu edukseen Georg Malmsténin ohjaama, Havin saippuoita mainostava musiikkipitoinen komedia Pikku myyjätär. Kokonaisuus on kadonnut, mutta säilynyt lyhennelmäkin riittää näyttämään, että kömpelyyksien lisäksi tarjolla on huumoria, eroottisia väristyksiä ja filmisäteilyä. Kulutustavaroiden roolia modernin murroksessa ei voi väheksyä.
Otto Manninen ja Anni Swan näyttää kirjailijapariskunnan Kangasniemen huvilalla. Rouva hoitaa ruusujaan, mies esittelee luonnonmaisemaa ja kirjoittaa. Unenomaisessa kohtauksessa kesävieraat saapuvat veneillään lahden poikki. Välähdyksenä nähdään myös savolainen ”alkuasukas”!
Vuoden 1933 paras elokuva on kuitenkin Suomen Voimisteluliiton valmistama Suomalaista voimistelua. Miesryhmän liikkeitä permannolla, telineellä, pukilla ja renkaissa seuraava filmi kasvaa tinkimättömän moderniksi taide-elokuvaksi, joka vaatii uusintakatseluita. Hidastukset tuovat mieleen Leni Riefenstahlin Olympia-filmin (1938).
”Ui merta ne unten, / päin utuista rantaa”, kirjoitti Otto Manninen. Hän tarkoitti joutsenia, mutta saman voisi sanoa myös näistä yhdeksänkymmenen vuoden takaisista filmikuvista.
Veli-Matti Huhta