Perjantain aamukeskustelussa festivaalin tekijävieras Dominique Sanda kertoi tiestään elokuvanäyttelijäksi ja siitä, miten Robert Bressonin maailma jäi pysyvästi hänen työnsä ytimeen.
Ensimmäinen elokuva, jonka Sanda näki, oli West Side Story. Siinä tanssi, näyttelijäntyö ja musiikki kietoutuivat yhteen ja sytyttivät Sandassa kipinän, joka ei ole sammunut koskaan.
Tie elokuviin ei kuitenkaan ollut itsestäänselvä. Vaikka Sanda muistaa katsoneensa äidin kanssa Disney-elokuvia, kuten 101 dalmatialaista ja Lumikki ja seitsemän kääpiötä, ei kotona ollut televisiota. Sanda ei sellaista kaivannut, sillä hän sanoo vihaavansa ääntä ja hälyä, joita televisio aiheuttaa.
“Työni on unelmoida ja vihaan kaikkea, mikä estää minua unelmoimasta”, hän toteaa aamukeskustelussa.
Sanda kertoo olleensa hyvin itsenäinen ja viettäneensä paljon aikaa yksin jo nuoresta lähtien.
“Olin paljon omissa maailmoissani ja keskustelin erilaisten mielikuvitusystävien kanssa.”
Nämä keskustelut täyttivät yksinolon hetket ja rikastuttivat Sandan sisäistä maailmaa, ja näiden keskustelujen kautta Sandassa alkoi herätä näyttelijä. 14-vuotiaana Sandassa alkoi suuri muutos, ja kiltistä tytöstä tuli kapinallinen nuori, joka halusi vapautua valmiiksi määritellyistä rooleista.
“Vanhempani eivät ymmärtäneet minua, mutta eivät myöskään yrittäneet estää. Se antoi minulle vapauden suunnata omalle polulleni.”
14-vuotiaana alkoi sattumalta myös Sandan mallinura. Äidin kanssa tehdyn kävelyn päätteeksi he eksyivät paikallisiin missikisoihin, ja yllättäen Sanda päätyi lavalle ja koko kisan voittajaksi. Voiton myötä ovet avautuivat mallitoimistoihin. Vaikka menestys mallina oli nopeaa ja kiihkeää, mukana kulki koko ajan ristiriita.
”Toisaalta oli ihanaa nähdä itsensä kuvissa, ja toisaalta se hävetti”, hän sanoo.
Mallitoimiston listoilta Sandan löysii myös elokuvaohjaaja Robert Bresson, jonka elokuvassa Suloinen nainen (1969) Sanda näytteli.
“Luoja lähetti minulle upean mahdollisuuden – Robert Bressonin”, Sanda sanoo ja kertoo tuntevansa edelleen kiitollisuutta.
Bressonin metodi oli omalaatuinen. Hän ei kutsunut työryhmänsä jäseniä näyttelijöiksi vaan ”malleiksi”, joita muovasi.
”Hän halusi, että ihminen on täysin avoin ja taipuva, kuin muovailuvahaa, josta hän voi muotoilla haluamansa”, Sanda kuvaa.
Bressonin työtapa vaatikin ehdotonta antautumista, jota kaikki eivät kestäneet. Esimerkiksi Guy Frangin, Sandan vastanäyttelijä Suloinen nainen -elokuvassa, koki työnteon raskaaksi ja voi kuvauksissa selvästi huonosti.
Sanda taas tunsi olonsa heti kotoisaksi. Siinä missä hän oli koulussa kapinallinen, heittäytyminen Bressonin ohjaukseen tuntui luontevalta. Ratkaisevaa oli se, että Bresson antoi hänelle jotain, mitä hän ei ollut perheessään saanut: luottamusta.
”Olin kyllä saanut rakkautta, mutta en sitä tunnetta, että joku luottaa minuun täysin. Bresson teki niin, ja se antoi minulle siivet.”
Bressonin kanssa työskentely avasi Sandalle uuden uran, jonka varrelle mahtuu työskentelyä useiden merkittävien ohjaajien kanssa. Silti Bressonin maailma jäi pysyvästi hänen mielensä ja työnsä ytimeen.
“Bresson auttoi minut polulle, josta tuli elämäni”, Sanda toteaa.
Viimeisenä Sanda vastaa aamukeskustelujen klassikkokysymykseen siitä, minkä elokuvan ottaisi mukaansa autiolle saarelle. Yhden elokuvan mainitseminen ei onnistu, joten Sanda mainitsee kaksi: Ikuinen liekki sekä Kummitus ja Rouva Muir, joissa on elämän ja kuoleman teemat.
Kuvat: Antti Yrjönen