Torstain aloitti klassikoksi noussut aamukeskustelu, jonka vieraana oli tällä kertaa ranskalainen ohjaajalegenda Leos Carax. Ohjaaja kertoi omasta suhteestaan hänen elokuvilleen ominaiseen leikkisyyteen, värikkyyteen ja fyysisyyteen. Carax korosti, että elokuva taidemuotona on kuin maailma, jossa eletään ja jossa on oikeus pitää hauskaa.
Iltapäivällä festivaalivieras Michelangelo Frammartino hurmasi yleisön The Gift -elokuvan (2003) jälkeisessä Q&A:ssa. Ohjaajan oma isoisä esiintyy elokuvan pääroolissa ja Frammartino kertoi isoisän olleen kovin iloinen roolista, koska ajatteli roolin tekevän hänestä kiinnostavan kylän naisten keskuudessa. Ensi-illan raikuvien aplodien jälkeen isoisä oli todennut, että täytyy varmaan tehdä toinenkin elokuva.
Frammartino puhuu kauniisti Calabriasta, alueesta, jossa elokuva on kuvattu. Se on hänelle maailman tärkein paikka: ”En osaa sanoa mikä on kärsivän Calabrian tulevaisuus, osaan vain sanoa että rakastan sitä suunnattomasti.”
Barbara Wurm pahoitteli täydessä Kitisen kinossa, ettei Mother and Daughter, or the Night Is Never Completen (2023) ohjaaja, kohta jo 96-vuotias Lana Gogoberidze päässyt korkean ikänsä vuoksi kutsusta huolimatta paikalle. Perjantain elokuvaa, saman ohjaajan Henkilökohtaisia kysymyksiä, alustuksessaan sivunnut Wurm luennoi kuuntelemaan hiljentyneelle yleisölle intensiivisesti paitsi Gogoberidzen suvun taustoista myös Neuvostoliiton Gulag-järjestelmästä, Georgian lähihistoriasta ja maan elokuvateollisuudesta.
Iltapäivän mykkäelokuvakonsertissa tunnettu brittisäveltäjä ja kirjailija Neil Brand säesti pianolla neljää klassista lyhytelokuvaa: Edgar Kennedyn Keitoista pähkinöihin (1928), Buster Keatonin Buster ja poliisiparaati (1922) ja Harol Lloydin Rakennustyömaa (1923).
Brand on tunnettu innokkaana mykkäelokuvien säestäjänä ja luvassa oli taattua laatua: pianotyöskentely oli säkenöivää, dynaamista ja lyhytelokuvien komediallista antia tukevaa. Brand oli silminnähden innoissaan mahdollisuudesta työskennellä kolmen komediaklassikon parissa ja lopputulos oli ilotulitusta sekä kantaaottavan huumorin että musiikin ystäville.
Illalla yleisön lumosi Alice Rohrwacherin La Chimera – Sielujen aarteet (2023). Rohrwacher oli mukana avaamassa elokuvan ja kertoi muun muassa elokuvan epäonnisesta päähenkilöstä Arthurista. Rohrwacher nosti esiin kysymyksen siitä, voiko henkilöhahmoa rakastaa, vaikka häneen ei voikaan samaistua. Elokuvan kauniit maisemat Italiasta, rakkaus ja ohjaajan humoristinen ote nostattivat festivaalin Ison teltan tunnelman kattoon.
Elokuvan A Dark, Dark Man (2019) ohjaaja Adilkhan Jeržanov avasi torstain näytöksen Lapinsuun elokuvateatterilla. Ohjaaja kertoi elokuvan lähtökohdista ja teemoista: hän halusi käsitellä syyllisyyden tunteita ja tehdä elokuvan miehestä, joka tappaa jonkun. Jeržanov toteaa, että Kazakstanin rikoskulttuuri on erinomainen aihe poliisielokuvalle: rikollisten kiinni saaminen on rajallista, koska myös poliisit ovat rikollisten joukossa. Kazakstanin rikollisuus ja korruptoitunut poliisi tarjoaa alustan loputtomille juonenkäänteille.
Loppuunmyyty Hyttynen lähtee Havaijille (1961) sai salin otteeseensa jo Kitisen kinossa olleen autenttisen hikisen tunnelmansa puolesta, mikä oli viuhkoilla tuulettaneiden katsojien osalta asiaankuuluvasti verrattavissa aurinkorantoihin. Olaf Möllerin rönsyilevä alkupuhe sai yleisön virittymään asiaan antaumuksella, näiden huutaessa innoissaan vastaukseksi kuraattorin tervehdykseen ja nauraessa vitsiä faktan seassa murjoneen alustajan kommenteille. Sanojaan korostaneen Möllerin voikin sanoa ottaneen täyden salin haltuunsa eläytymisellään, muistaen myös mainita Sodankylän elokuvajuhlien perustajajäseniin lukeutuvan Peter von Baghin puheessaan ja omistaessaan näytöksen tämän muistolle. Myös yksi itikka nähtiin lentelemässä ihmisten päiden seassa.
Lapinsuun elokuvateatteri pakkautui täyteen katsomaan torstai-illan ensimmäistä Alfonso Cuarón elokuvaa Ja äitiäs kans (2001). Elokuvan jälkeen Cuarón kertoi, että nuoria miehiä Juliota ja Tenochia näyttelevät Diego Luna ja Gael García Bernal tunsivat toisensa lapsuudesta saakka. Heidän välillään oli vahva telepatia. ”Se kemia, jonka näet, on aitoa”, Cuaron sanoi.
Karaokenäytöksessä yleisön villitsi intiimi ja yllättävä henkilökuva Madonnan menestyksen kultavuosista. Alek Keshishianin In Bed with Madonna (1991) vei festivaalivieraat 90-luvun alkuun Madonnan keikkakiertueen kulisseihin, jossa popdiivan ympärillä sattui ja tapahtui. Madonnan hittejä odottaneet eivät pettyneet, mutta dokumentti tarjoili myös yllättävän syvällistä pohdintaa esimerkiksi julkisuuden kääntöpuolesta ja 90-luvulla alkutekijöissään polkevista seksuaalivähemmistöjen oikeuksista.
Oona Airola toimi esityksen esilaulajana ja lämmitti viilenevän illan tunnelmaa esimerkillisesti. Keskiyöllä satapäisen yleisön yhdessä laulama Vogue tai Like a Virgin jäävät varmasti osaksi Sodankylän elokuvajuhlien historian hienoimpia hetkiä.
Koulun myöhäisillassa nähty toimintaklassikko Kovaotteiset miehet (1971) alkoi englantilaisen kriitikon Mark Kermoden eläväisellä alustuksella, jota yleisö olisi selkeästi kuunnellut Kermoden kellottamaa kymmentä minuuttia pidempäänkin. Kermode tunsi aiheensa kuin omat taskunsa, sillä Friedkin on hänen lempiohjaajansa. Yleisö sai kuulla hykerryttävää triviaa elokuvan taustoista: mm. ohjaaja Friedkinin todenneen haastellisten kuvausten jälkeen elokuvan purkkiin saatuaan: ”Well I think we got away with it, but it’s not gonna win any awards.” Elokuva voitti lopulta viisi Oscar-pystiä, mukaan lukien parhaan elokuvan.
Myös uusia kotimaisia lyhytelokuvia esitettiin illalla täpötäydelle Kitisen kinolle. Paikalla olivat ohjaajat Mia Halme ja Elina Talvensaari alustamassa elokuviaan.
Torstai-yö vaihtui perjantai-aamuun auringon ja elokuvan kirkkaassa valossa. Sodankylän yötä tahditti Isolla teltalla Caraxin musikaali Annette (2022), jossa Sparksin veljesten mukaansatempaava musiikki raikui puoli neljään asti aamulla.
Kuva: Jacky Law