Festivaalilauantai alkoi Fernando Meirellesin aamukeskustelulla, jota seurasi ohjaajan vuoden 2001 elokuva Maids. Vaikka aurinkoinen sää kilpaili elokuvien kanssa festivaalikansan huomiosta, näytökset keräsivät runsaasti katsojia.
Iltapäivällä Kent Jonesin mestariluokan viimeisessä osassa nähtiin Jermek Šinarbajevin Revenge (1989). Jones alusti näytöksen kertomalla kazakstanilaisesta elokuvasta Neuvostoliiton murenemisen aikoihin. Epäselvän poliittisen tilanteen vuoksi Revenge oli yksi niistä elokuvista, jotka olivat hetken aikaa ilman kansalaisuutta. Jones myös harmitteli sitä, ettei juuri kukaan kazakstanilaisen uuden aallon tekijöistä enää tee elokuvia.
Lauantai-illan mykkäelokuvakonsertissa festivaaliyleisö sai toista iltaa peräkkäin todistaa vuoden 1929 mykkäelokuvien kuvallisen kielen huippuunsa hioutunutta kulkua, kun Ison teltan valkokankaan täytti Friedrich Ermlerin Imperiumin jätteet. Pianovirtuoosi Stephen Hornen rinnalle saapui tänä iltana rumputaiteilija Martin Pyne. Väliaplodeja ei säästelty, kun Pyne tahditti lennokasta kuvavirtaa soolollaan. Hurmioitunut yleisö rytmitti myös elokuvan päätöstä aplodeillaan.
Pirjo Honkasalon carte blanchet jatkuivat Lapinsuussa Pier Paolo Pasolinin Mamma Romalla (1962). Honkasalo kertoi alustuksessaan, että länsimainen kapitalismi on kastroinut ihmiseltä sielun. Pasolini tunnettiin yhteiskunnan järkyttäjänä, joka kuvasi aikansa porvarillisen yhteiskunnan tilaa matkalla kohti tuhoa. Mamma Roman taustalla oli voimakas pettymys: 1950-luvun politiikka ei onnistunut toteuttamaan toiveita, joita sodan loppuminen ja fasismin romahdus olivat herättäneet.
Koululla Mika Taanilan mestariluokat huipentuivat musiikillisista abstraktioista koostuviin kokeellisiin lyhytelokuviin. Äänimaailmat vaihtelivat Bruce Springsteenista suurien elokuvastudioiden logomusiikkien kakofoniaan ja vedenalaisiin vesipooloäänityksiin. Johann Lurfin Twelve Tales Told esitettiin osana esitystä.
Supersuositut karaokenäytökset jatkuivat, kun Iso teltta fiilasi ja höyläsi Baddingin tahtiin. Pölösen Badding-elokuva tarjosi kotimaisen musiikin ystäville täydellisen karaokeparatiisin, jonka aikana valssattiin, rokattiin ja laulettiin.
Kitisen kinon myöhäisillassa Sonora Broka esitteli jälleen yhden balttilaisen kulttielokuvan, 70-luvun liettualaisen musikaalin Devil’s Briden. “Tätä elokuvaa voi kutsua camp-versioksi Jesus Christ Superstarista”, Broka kertoi lietsoen entisestään yleisön ilmeistä innostusta. Salin uumenista ryöppysi naurunremakoita, kun maaniset musikaalinumerot välkkyivät valkokankaalla.
Kuva: Sara Aaltio