Kitisenrannan koulun aamukeskustelussa kuultiin perjantaina ranskalaisen elokuvan rajoja venyttäneisiin tekijöihin lukeutuvaa Bertrand Bonelloa. Häntä haastatellut Olaf Möller kysyi ensimmäistä elokuvaa, jonka Bonello on nähnyt. Nizzan lähellä maaseudulla nuoruutensa viettäneellä Bonellolla ei ollut juurikaan mahdollisuuksia nähdä elokuvia teatterissa.
Kaksi elokuvaa Bonellolla on kuitenkin jäänyt mieleen. Toinen on Roger Mooren tähdittämä James Bond -elokuva Moonraker (1979) ja toinen on Alfred Hitchcockin ohjaama Psyko (1960). Jälkimmäistä hän ei kuitenkaan saanut katsoa lapsena, mutta tapaus on jäänyt mieleen.
Bonello kertoi, että kulutti nuorena ystäviensä kanssa paljon kauhuelokuvia ja pornografiaa. VHS-kaseteilta nuori Bonello tutustui sellaisiin kauhuelokuvien merkkinimiin kuten George A. Romeroon, Lucio Fulciin, Dario Argentoon ja David Cronenbergiin. Bonello myöntää edelleen pitävänsä useista heidän elokuvistaan ja on myös ammentanut vaikutteita niistä omiin teoksiinsa.
Elokuva-ala ei ollut kuitenkaan itsestäänselvyys. Vielä 16-vuotiaana Bonellolla oli mielessään muusikon ura. Viisivuotiaasta saakka pianonsoittoa opiskellut lupaus kuitenkin kyllästyi lopulta musiikkibisnekseen.
Bonellon filmihulluus syttyi toden teolla Jim Jarmuschin Muukalaisten paratiisin (1984) myötä. Luettuaan Jarmuschin haastatteluja ja perehdyttyään useiden merkittävien italialaisohjaajien elokuviin hän päätti kokeilla kannuksiaan elokuvaohjaajana. Ensimmäisen lyhytelokuvansa Bonello teki osittain omarahoitteisesti Puolassa 1990-luvulla. Varsinainen läpimurto tuli myöhemmin pornoa ja draamaa yhdistelevän elokuvan Le Pornographe (2001) myötä, joka sai kiitosta esimerkiksi Cannesin filmifestivaaleilla.
Musiikkiopinnot eivät menneet Bonellolla kuitenkaan hukkaan, sillä hän säveltää omien elokuviensa musiikit. Sävellystyön hän kertoo aloittavansa jo käsikirjoitusvaiheessa. Bonello vertasi musiikkia tekstuureihin ja väreihin. Valmiin musiikin avulla hän kokee helpoksi välittää muulle työryhmälle tunnelmaa, jota hakee elokuviinsa.
Bonello paljasti ohjaajan metodeistaan aamukeskustelussa myös mieltymyksensä yksityiskohtiin. Esimerkiksi puvustuksessa on tärkeää se, miltä vaatteet näyttävät mutta myös miltä ne tuntuvat. Bonellon elokuvissa henkilöhahmot usein koskettelevatkin esineitä ja asioita.
Näyttelijöiden ohjaamisessa tärkeintä puolestaan on käydä keskusteluja ennen kuvauspaikalle menoa. Kuvauspaikalla Bonello usein korkeintaan esittää kuinka kameran edessä tulee liikkua: ”Mitä enemmän puhut näyttelijöille, sitä enemmän hukassa he useasti ovat”.
Digitaaliseen elokuvaan Bonello suhtautuu viileästi ja teattereiden diginäytöksiä hän luonnehti sanoilla “kuin katsoisi elokuvia isosta plasmatelevisiosta”. Bonello harmitteli myös filmille kuvaamisen kallistumista. Digitaalikameroiden lattean ja liian terävän kuvan sijaan hänestä filmi tallentaa tekstuureja ja yksityiskohtia rikkaammin.
Kysymys autiolle saarelle mukaan otettavasta elokuvasta mykisti ranskalaisohjaajan. Pitkän hiljaisuuden ja tuumailun jälkeen Bonello sanoi ottavansa mukaansa Francis Ford Coppolan Kummisedän (1972).