Perjantaina keskusteltiin kello 11 Sodankylän ensimmäisen kazakstanilaisen vieraan Adilkhan Jeržanovin kanssa. Jezqazğanin kuparikaupungissa vuonna 1982 syntynyt käsikirjoittaja-ohjaaja-leikkaaja kuuluu Kazakstanin 2000-luvun elokuvan merkittävimpiin elokuvantekijöihin. Hän edustaa maan neuvostoajan jälkeistä ”aaltoa”, ja toteaa aamukeskustelussa suoraan, ettei koe minkäänlaista nostalgiaa neuvostoaikaa kohtaan.
Jerzanov tunnetaan humoristisen absurdista tyylistään. Hän kertoo pilke silmäkulmassaan käyttävänsä tyylistään nimeä “kazakki-karikatyyrinen realismi”. Kyseiseen tyyliin on vaikuttanut Jerzanovin ensimmäinen elokuvakokemus: hän oli tuohon aikaan kolmivuotias, ja nukkui suuren osan elokuvasta. Herättyään hän huomasi unen ja elokuvan sekoittuneen hänen mielessään. Hän oli kuvitellut elokuvaan juonen, jossa päähenkilö etsii naista. “Siitä lähtien elokuva on tarkoittanut minulle sitä, että päähenkilö etsii jotakin. Elokuva on ikään kuin uni”, hän totesi.
Jerzanov oli lapsena elokuvien suhteen kaikkiruokainen. Hän yritti katsoa niin monta elokuvaa kuin mahdollista, koska hän ei voinut koskaan tietää, jos ne vaikka kiellettäisiin. Erityisen paljon Jerzanov katsoi Bruce Leen elokuvia, mutta niiden tappelut alkoivat tulla korvista ulos. “Totesin, että pitäähän elokuvassa olla muutakin kuin vain tappeluita.”
Jerzanov on tarkka väkivallan käytöstä elokuvissaan, eikä hyväksy sen käyttöä tosielämässä lainkaan. Elokuvissakin sitä pitää hänestä näyttää harkiten, eikä sitä sovi kaunistella. “Väkivalta on ällöttävää ja myös suurella näytöllä sen pitää olla ällöttävää,” hän toteaa.
Neuvostoliiton romahduksen ja isän kuoleman jälkeen Jerzanov ei käynyt koulua yhtäjaksoisesti, vaan korvasi sitä itseopiskelulla. “Ehkä, jos olisin käynyt koulua normaalisti, tekisin normaaleja elokuvia.”
Jerzanov käsittelee elokuvissaan humoristisesti korruptiota ja byrokratiaa. Hänen mukaansa byrokratia on mielettömän iso ongelma entisessä neuvostomaassa Kazakstanissa. “Jos Kafka olisi nähnyt kaiken tämän, hän ei olisi ikinä kirjoittanut absurdista mitään, koska todellisuus on niin absurdia.”
Jerzanov kertoi myös saaneensa paljon vaikutteita suomalaiselta ohjaajalta Aki Kaurismäeltä. Jerzanovin mukaan hän tunnistaa Kazakstanin arojen ihmisissä saman pidättyväisyyden ja rytmin kuin Kaurismäen elokuvissa. “Pidän Kaurismäen elokuvia lähellä sydäntäni. Olen nähnyt kaikki Kaurismäen elokuvat, jotka sain käsiini.”
Toinen Jerzanovin suosikki ohjaaja on japanilainen Takeshi Kitano. Hän kokee, että sekä Kitanolla ja Kaurismäellä on sama pidättyväisyys ja tapa naurattaa silloin kun ei pitäisi. “Molemmat ohjaajat pystyvät esittämään hyvin sen mikä on luonteenomaista heidän kulttuureissaan. Kun väsyn elokuvien virtaan katselen heidän elokuviaan uudestaan ja uudestaan.”
Jerzanovilta kysyttiin myös värien käytöstä ja visuaalisuudesta elokuvissaan. Hän kertoi piirtäneensä lapsena paljon sarjakuvia niin, että käytössä oli vain rajattu määrä värikyniä. Se opetti hänelle värien käytön merkityksestä. “Kun aloin kuvata elokuvaa, ymmärsin että elokuvat ovat samanlaisia kuin sarjakuvat. Siirryin otoksesta otokseen. Samanlainen rakenne… Ehkä sen takia niissä on jotakin lapsellista,” hän kertoo.
Jerzanovin mielestä lapsellisuudella ja kuvittelulla on yhteiskunnassa tärkeä rooli, erityisesti vaikeina aikoina: “Mitä vaikeampi on todellisuus, sitä enemmän on mielikuvituksella merkitystä. Välillä minusta tuntuu, että ainoa, mikä voi voittaa todellisuuden, on mielikuvitus.”
Kuva: Juho Liukkonen