Aamun keskustelun aloitti italialainen ohjaaja Michelangelo Frammartino. Frammartino tunnetaan ihmisten, eläinten ja kasvien symbioottisen luontosuhteen kuvaajana. Hänen elokuvissaan ovat suuressa roolissa myös Etelä-Italian jylhät maisemat ja unohdetut kylät, jotka ovat hänen isovanhempiensa kotiseutua.
Frammartino itse kasvoi Pohjois-Italian Milanossa 1980-luvulla. Edeltävä 1970-luku oli vielä Italiassa yhteisöllisyyden aikaa, jolloin ihmiset olivat kaduilla ja osoittivat mieltään ahkerasti. 80-luku kuitenkin toi taantuman ja vei ihmiset kaduilta kotiin. Elämästä tuli perhekeskeisempää, ja Frammartino kertoo viettäneensä muiden lasten tapaan paljon aikaa television edessä. Elokuvissa käyntiä pidettiin ylellisyytenä.
Dokumenttielokuvien ja taideinstallaatioiden välimaastossa työskentelevä Frammartino opiskeli ensin arkkitehtuuria, mutta vaihtoi opinnot Civica Scuola del Cinema -elokuvakouluun. Keskustelussa hän kertoi pitävänsä arkkitehtuurin opintoja elokuvauransa kannalta paljon tärkeämpänä kuin elokuvakoulua. Hän oppi arkkitehtuurista suunnittelun etiikan: arkkitehti suunnittelee tilan, jossa ihmiset myöhemmin tulevat elämään ja asumaan. Näin Frammartino näkee myös elokuvan: “Elokuva on tila, joka ottaa vastaan yleisön.”
Hän kertoi olleensa kateellinen elokuvakoulun kuvaajille, jotka saivat työskennellä fyysisesti kameroiden kanssa, kun ohjaajat taas eivät saaneet koskea kameroihin.
“Nythän kaikki on digitalisoitunut, joten materiaalisen merkitys on vähentynyt. Elokuva on vaarassa muuttua mielelliseksi.” Frammartinoa kiinnostavat myös muiden alojen ihmiset, jotka tekevät elokuvaa: “Jos vaikka kuvataiteilijalle antaa käteen elokuvakameran, tulos on omanlaisensa.”
Frammartinon ensimmäinen elokuva The Gift sijoittuu Etelä-Italian Calabriaan hänen isovanhempiensa kotiseudulle. Aamukeskustelussa häneltä kysyttiin, miten tuo alue eroaa pohjoisesta. Frammartino nosti esiin erilaisen suhteen sisä- ja ulkotilaan. Milanossa raja näiden välillä oli tarkka. Kerrostalossa kyläilijän piti soittaa ovikelloa, tulla hissillä ylös ja koputtaa. Sen sijaan Calabriassa ihmiset tulivat ovesta sisään ja kysyivät vasta sen jälkeen, voivatko tulla kylään. Jos halusi maitoa, paimen kutsuttiin vuohen kanssa sisään lypsylle.
Frammartinon niin ikään Calabriaan sijoittuvassa kansainvälisessä läpimurtoelokuvassa The Four Times päähenkilöinä on koira ja kilejä. Eläinhahmoja ei voi täysin hallita, ja se asettaa Frammartinon mukaan ohjaajan enemmän havainnoijan ja mahdollistajan rooliin. Paikalla on oltava kärsivällisesti pitkiä aikoja. “Tarkoituksena on saada aikaan täydellinen koreografia, mutta materiaali on arvaamatonta, joten siitä ei koskaan tule täydellistä”, hän sanoi.
The Four Times -elokuva käsittelee uudelleensyntymää, joka ei kuulu paikalliseen vahvaan katolilaiseen perinteeseen. Frammartinon mukaan Calabriassa monet näkemykset kuitenkin perustuvat pakanallisiin käsityksiin. Myös Frammartinon uskonnollinen isoäiti uskoi, että käärmeet ovat tuomittuja sieluja. “Calabriassa myös esineillä ja asioilla on sielu”, Frammartino sanoi.
The Four Times -nimi tulee filosofi Pythagoraan nimissä kirjoitetusta kuvauksesta, jonka mukaan ihminen koostuu neljästä elementistä. Luusto on mineraalinen, verenkierto vertautuu kasvikuntaan, kyky liikkua eläimiin, ja rationaalinen ajattelu taas on ominaista vain ihmisille. Pythagoraan mukaan ihmisen pitää oppia tuntemaan itsensä neljään kertaan.
Aamukeskustelun lopuksi puhuttiin ohjaajan uusimmasta vuoden 2021 The Hole -elokuvasta. Puolidokumentaarinen elokuva kertoo Italiasta 60-luvulla löytyneestä syvästä luolasta ja sitä tutkineista piemontelaisista tutkijoista.
Frammartinoa kiinnosti 60-luvun alun nousukausi Italiassa. Silloin kuroteltiin korkeuksiin, rakennettiin Pirellin pilvenpiirtäjä ja Juri Gagari matkasi avaruuteen. Samaan aikaan Italiassa alettiin tutkia yhtä maailman syvimmistä kuopista. Tummanpuhuva elokuva on poikkeuksellinen, sillä ainoa valo useissa elokuvan kohtauksissa tulee hahmojen otsalampuista. Näyttelijöistä tulee siis eräällä tavalla kuvaajia. Elokuvan kautta Frammartinosta tuli myös lähes luolatutkija. “Teen elokuvia hyvin pitkän aikaa ja loppujen lopuksi alan muistuttaa sitä mitä kuvaan. The Four Times -elokuvan kuvauksissa opin paimentamaan vuohia.”
Kuva: Juho Liukkonen